Uutiset YLE Oulu

Menestynyt pariskunta luopui kaikesta ja hyppäsi motskareiden selkään – rahattomuus ja vapaus toivat onnen

Kaikki halusivat olla menestyneen liikemiehen ystäviä. Rahaa ja houkutuksia riitti – mutta niin riitti paineitakin. Elämä Espanjassa alkoi ahdistaa. Dan Storup päätti, että nyt saa riittää. Hän sanoi vaimolleen jättävänsä kaiken ja lähtevänsä kiertämään maailmaa. Vaimon hän ottaisi mukaan, jos tulisi. Ja Lola Ramon tuli.

Yli kahdeksan vuotta sitten tehtyä päätöstä Storup ei ole katunut. Ilman sitä hän uskoisi elämänsä olevan nyt hyvin erilaista.

– Minusta tulisi vanha ja lihava. Katsoisin televisioita, joisin olutta ja kuolisin.

Päätös syntyy risteyksessä

Nyt takana on 645 000 kilometriä, kolme loppuunkulutettua moottoripyörää ja lukematon määrä yllätyksiä.

Yöpaikka löytyy milloin mistäkin. Toukokuussa pariskunta piti majaa muun muassa porilaisen miehen autotallissa. Yleensä suojaa tarjoaa moottoripyörän kyytiin pakattu teltta. Jos ilma kohtelee kaltoin, saattavat matkalaiset soittaa jonkun ovikelloa ja kysyä, löytyisikö piharakennuksesta tilaa. Yleensä ovi on auennut.

Parhaansa mukaan pari kuitenkin välttelee huonoja ilmoja. Koska heillä ei ole matkallaan aikataulua eikä päämäärää, päättävät he suuntansa sääennusteen mukaan.

Jos vasemmalla sataa, lähdemme oikealle. Dan Storup

– Teemme päätöksen suunnasta jokaisessa risteyksessä. Jos vasemmalla sataa, lähdemme oikealle, Dan Storup kertoo.

Toukokuun aikana pariskunta on kulkenut Suomen läpi. Matkalle osuivat Porin lisäksi ainakin Vaasa, Oulu ja Rovaniemi. Tällä viikolla he saavuttivat omien sanojensa mukaan viimeisen pisteen läntisellä pallonpuoliskolla, jossa eivät ole vielä käyneet. Nyt kun Norjan Nordkapp on nähty, jatkuu matka pitkälle kaakkoon.

– Saan ensi vuonna pienen eläkkeen. Sitten meidän ei enää tarvitse pärjätä pelkällä katusoitolla. Silloin suuntana on Mongolia, Nepal ja kaikki muu, mitä siltä suunnalta löytyy.

Elämää kädestä suuhun

Vanhaksi hipiksi tunnustautuva Dan Storup on onnistunut koskettamaan ihmisiä muun muassa The Turtlesin, The Holliesin ja The Beatlesin hiteillä siinä määrin, että kukkaron nyörit ovat auenneet katusoittajalle. Lakin pohjalta löytyvillä kolikoilla pariskunta maksaa bensat ja ruuat.

Meillä ei ole nyt mitään, mutta olemme onnellisempia kuin koskaan. Dan Storup

Ennen niin menestynyt pariskunta elää nyt kädestä suuhun.

– Meillä ei ole nyt mitään, mutta olemme onnellisempia kuin koskaan, Dan Storup toteaa.

Tunnistatko suomalaiset sukulaiset?

Paikallaan on vaikea pysyä, jos siihen ei ole tottunut. Dan Storup oli neljävuotias, kun suomalaisen äidin ja tanskalaisen isän perhe päätti muuttaa pois Suomesta. Siitä alkoi maailman kiertäminen. Hän vaihtoi koulua monesti ja elämä vei lännestä itään ja pohjoisesta etelään.

Koska vaimo löytyi Espanjasta, pysyi Storup siellä yllättävän pitkään. Hän ehti perustaa perheenkin. Neljästä lapsesta kolme on jo karistanut Espanjan pölyt jaloistaan. Liikkuvuus tuntuu kulkevan suvussa.

Siitä huolimatta Dan Storup haluaisi tuntea juurensa. Häntä kiinnostavat erityisesti tiedot isovanhemmistaan, Turussa asuneista Åke Hällforsista ja Mary Murmannista. Jos tiedät heistä jotain, ota yhteyttä Yle Porin toimitukseen pori@yle.fi.

Tytön harrastus pelasti koko tilan – Isolat vaihtoivat kantturat tipuihin

Navetan takahuoneessa on kuuma kuin tropiikissa. Muutaman viikon ikäiset tiput tarvitsevat lämpöä, sillä niillä ei ole vielä sulkia. Aluksi lämpötila oli 35 astetta ja sen jälkeen sitä lasketaan asteittain, kertoo tilan emäntä Sanna Isola. Tiput ovat tärkeitä, sillä jatkossa ne tuovat perheelle leivän pöytään.

Navetan aikaisemmat asukkaat, kantturat, kuten Sanna lehmistä puhuu, saateltiin kuljetusautoon ja muiden ihmisten omistukseen pari kuukautta sitten. Isolat olivat saaneet lehmistä tarpeekseen. 20 vuoden ura maitotilallisena oli tullut päätökseen.

Haapajärvellä sijaitseva Sanna ja Teemu Isolan maitotila on muuttunut hiljattain kanalaksi. Navetta on pesty kanoja varten puhtaaksi, eikä lehmistä muistuta enää edes tuoksu.Paulus Markkula / Yle

– Jos viivan alle jää työstä verojen ja lainanlyhennysten jälkeen alle 10 000 euroa per nuppi, niin ei se työmäärään nähden lyö lainkaan leiville, Haapajärvellä asuva Sanna Isola sanoo.

Tytär sai undulaattien sijaan kanoja

Navetta on pesty kanoja varten puhtaaksi, eikä lehmistä muistuta enää edes tuoksu. Kanoja varten on rakennettu metritolkulla puisia orsia ja pesimispaikat ovat valmiina. Linnut päästetään isoon tilaan, jahka ne ovat kasvaneet pienistä tipuista kanoiksi.

17-vuotias Katariina Isola kulkee 1 600-päisen tipuparven keskellä varovaisesti, kyykistyy, ottaa pienen linnunpoikasen käteensä ja rapsuttaa sitä.

– Käyn täällä juttelemassa näille ja välillä tuon herkkuja.

Katariina on syy sille, miksi Isoloilla ylipäätään on kanoja. Eläinrakas tyttö toivoi lemmikiksi undulaatteja, mutta saikin hoidettavakseen kahdeksan tipua.

Isäntä toimi aluksi ideoiden jarrumiehenä

Kanoista tuli Isolan tilan pääelinkeino vähän vahingossa. Kun Katariinan kanat munivat yli oman tarpeen, munat laitettiin myyntiin lähiruokaringin kautta. Kysyntää syntyi heti. Isommassa määrin Isoloille hankittiin tipuja vuosi sitten, kun he ostivat läheisen tilan ja perustivat sinne kanalan. Pian Katariinan harrastus oli taloudellisesti kannattavampaa kuin lehmien pito.

Kanoista tuli Isolan tilan pääelinkeino vähän vahingossa.Paulus Markkula / Yle

Tilan isäntä Teemu Isola katsoo kodin pihapiiristä alkavia peltoja ja järvimaisemaa. Aina ennen keväisin Isolan lehmät päästiin laiduntamaan pellolle, nyt siellä on tyhjää. Tosin suunnitelmissa on rakentaa samalle pellolle tilat, jossa kanat voivat ulkoilla. Ihan helppoa lehmistä luopuminen ei Teemulle ollut. Hän oli aina pitänyt itseään lehmämiehenä.

– Minulla isommat päätökset näyttävät tulevan jälkijunassa ja siinäkin viimeisessä vaunussa.

Sanna Isola vahvistaa puolisonsa toimineen jarrumiehenä. Hän itse olisi ollut valmis luopumaan lehmistä ja koko tilan pidosta jo paljon aiemmin. Monen maitotilan kannattavuus romahti vuosina 2014 ja 2015, kun maidon tuottajahintaa laskettiin.

– Kun toinen olisi halunnut jatkaa maitotilan pitoa ja toinen luopua siitä kokonaan, niin eikö kanala ja luomupellot ole hyvä kompromissi, Sanna naurahtaa.

Kanat eivät vaadi aikaisia aamuherätyksiä

Isoloilla on nyt kaikkiaan 2 600 kanaa. Se on vähimmäismäärä, joka on oltava, jotta tila pysyy kotieläintilana. Enempää kanoja he eivät aio hankkia, sillä munat myydään pääosin lähiruokaringin kautta. Se on järkevintä myös taloudellisesti, eikä isoja investointeja tarvita.

Kun pellot saadaan luomuun, myös kananmunat saavat luomumerkinnän. Isolat uskovat sen tekevän munista vieläkin houkuttelevampia.

Isoloilla on nyt kaikkiaan 2 600 kanaa. Se on vähimmäismäärä, joka on oltava, jotta tila pysyy kotieläintilana.Paulus Markkula / Yle

Isoloiden suunnitelmissa on kokeilla myös kanan lihan myyntiä lähiruokaringin kautta. Kun Katariina kysyi alustavaa kiinnostusta asiaan facebookissa, varattiin ensimmäinen erä jo loppuun. Munivien kanojen sijasta lihoiksi menevät kukot.

Lehmistä luopuminen ei ole Isoloita harmittanut, vaikka päätös ei ollutkaan kaikille helppo. Kanat eivät vaadi heräämään kukon laulun aikaan ja nyt perheellä on enemmän vapaa-aikaa. Toisin kuin lehmät, linnut pystyy tarvittaessa hoitamaan yksi ihminen.

– Olen pitänyt lehmähommaa semmoisena avovankilana, josta ei pääse pois, Sanna Isola sanoo ja kaataa kahviinsa soijamaitoa.

Hänellä todettiin vakava maitoallergia pian sen jälkeen kun viimeiset lehmät oli viety pois.

– Tämä oli kohtalon ivaa, Sanna sanoo.

Lähes sata rohkeaa rämpii talvisella Karhunkierroksella 160 kilometriä – polkujuoksutapahtuma käynnistyi koleissa olosuhteissa

Rukalta Sallan rajalle ja takaisin. Matkaa kertyy 160 kilometriä. Se ei ole kuivalla kelillä matka eikä mikään, sanovat kovakuntoiset. Mutta tänä viikonloppuna taivaltamisesta voi muodostua keskimääräistä hankalampaa, sillä Karhunkierroksen polulla on paikoin lunta vielä paljon.

– Välillä uppoaa lantiota myöten lumeen. Mutta alamäet on yllättäen helppo kulkea, kun tarvitsee vain liu´uttaa kenkää lumella, naurahtaa porilainen Tuomas Nieminen Konttaisenvaaran päällä.

Neljättä kertaa Karhunkierroksella järjestettävä polkujuoksutapahtuma kasvattaa kovaa vauhtia suosiotaan. Tapahtuman neljä matkaa täyttyivät juoksijoista viime syksynä muutamassa minuutissa ilmoittautumisajan avauduttua internetissä.

Perjantaina käynnistyneelle tapahtuman kuninkuusmatkalle starttasi 80 juoksijaa.

Vuosi sitten tapahtumaan osallistui noin tuhat juoksijaa, nyt 1 600.

Pisimmän matkan, 160 kilometriä, reittiennätystä pitää hallussaan Mikael Heerman, joka juoksi matkan keväälllä 2016 aikaan 20 tuntia 30 minuuttia ja 47 sekuntia.

Naisista nopeimmin matkan on juossut toistaiseksi oululainen Saara Päätalo, 29 tuntia 18 minuuttia ja yhdeksän sekuntia.

Launtaina 27. toukokuuta tapahtumassa juostaan 31, 53 ja 80 kilometrin matkat.

Tulvahuippua kolkutellaan tulevana viikonloppuna Tornionjoella – etelässä järvien vedenkorkeus alhaalla

Vedenkorkeudet ovat nousussa Kainuussa ja Lapissa, mikä aiheuttaa tulvia tulevana viikonloppuna. Johtava hydrologi Bertel Vehviläinen Suomen ympäristökeskuksesta sanoo, että tämänhetkisen ennusteen mukaan suuremmilta tulvavahingoilta vältytään tänä vuonna.

– Iijoella on tällä hetkellä tulvavaroitus päällä ja Jongunjärvellä voi mennä teitä poikki. Ei mitään pääteitä, mutta varmasti paikallisille aiheuttaa ongelmaa, jos pitää kieroteitä käyttää. Saattaa myös jokunen mökki olevan vaarassa. Viikonlopun aikana jää nähtäväksi, tuleeko millaista vahinkoa.

Ennusteen mukaan viikonlopun aikana Tornionjoella saavutetaan keskimääräisen suuruinen tulvahuippu.

– Ilma kylmenee viikonloppuna eli tulvahuippu ei nouse niin korkeaksi, että siitä tulisi vahinkoja tai huolia.

Toisen tulvahuipun ennustetaan ajoittuvan kesäkuun alkuun.

– Jos kaikki sulaa kerralla, niin tulee isot tulvat. Niiltä nyt on onneksi säästytty tänä keväänä Lapissa ja muuallakin Suomessa vaikka lunta oli pohjoisessa, Kuusamossa ja Kainuussa paljon. Ja vieläkin riittää lunta, puolet oni vielä sulamatta tai tulematta joista läpi.

Kylmä kevät hidastaa vedenpinnan nousua

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun luonnontilaiset järvet ovat pääosin nousemassa keskimääräisen kevätkorkeuden yläpuolelle 2–4 viikkoa tavallista myöhemmin touko-kesäkuun vaihteessa. Vehviläisen mukaan tämä on seurausta kylmästä keväästä.

Lounais-Suomessa, Pirkanmaalla ja Hämeessä puolestaan osa järvistä jää kesäksi poikkeuksellisen matalalle tasolle.

– Pirkanmaalla ja Lounais-suomen järvissä vähävetisyys alkoi jo syksyllä kun oli aika pitkään sateetonta ja talvellakaan ei tullut lunta ja sadetta niin paljon kuin olisi toivottu.

Esimerkiksi Längelmäveden, Mallasveden ja Iso-Roineen vedenpinnat ovat edelleen 40–50 cm ajankohdan keskitasoa alempana, ja niiden vedenkorkeudet jäävät keskimääräistä alemmas koko kesän ajaksi.

– Kesällähän se normaalisti on vieläkin alempana. Jos tulee kaunis alkukesä, niin kyllähän siellä vedenpinnat voi laskea edelleenkin.

"Miehet eivät ole tänne uskaltautuneet, vaikka kovasti on houkuteltu” – lounasdisko jalkautui paperitehtaaseen

– Viime vuoden pikkujoulussa syttyi ajatus, että miksei me voitaisi tanssia myös töissä. Panimme kaikessa hiljaisuudessa toimeksi pienellä joukolla, kaivelimme omia ja kavereiden kaappeja, ja löysimme pari diskovaloa ja soittimen. Ilmoitettiin sitten pokkana osaston väelle, että disko aukeaa varttitunnin kuluttua.

Näin kertoo idean alulle panija Kirsti Haipus, Stora Enson Oulun asiakaspalvelukeskuksen team leader. Neljännen kerroksen ruokasalissa perjantaisin pidettävä lounasdisko on tuonut vaihtelua toimihenkilöiden työviikkoon jo puolen vuoden ajan.

– Porukka oli aluksi aivan ihmeissään, että mikä vitsi tämä on. Pikkuhiljaa väkeä tuli kuitenkin mukaan ja hauskaa on ollut.

"Thank god it's friday"

Aluksi diskomusaa kuunneltiin vanhalta mankalta, mutta koska cd-levyjä oli tarjolla niukasti, perinteiset klassikot kuluivat pian puhki. Tänään tuoreet hitit soivat kännykän kautta karkkiaskin kokoisesta kaiuttimesta. Keskellä lattiaa pyörivän pienen diskopallon lisäksi katossa tunnelmaa luovat parin euron värivalolamput.

– Puolisen vuotta tässä ollaan nyt tanssittu. Ei tämä ole pelkkä hetkellinen projekti, vaan tarkoitus on, että tästä tulee ihan jatkuva prosessi, Haipus sanoo.

Porukka oli aluksi aivan ihmeissään, että mikä vitsi tämä on. Kirsti Haipus

Taukojumpan lisäksi tärkeää on myös se, mitä henkilökunnan korvien välissä tapahtuu. Yhteinen tanssituokio antaa toimihenkilöille mahdollisuuden hetken hauskanpitoon ja rentoutumiseen. Näin on helpompi jatkaa virkistäytyneenä töitä työpöydän ääressä.

– Homma ei ole vielä laajentunut meidän osaston ulkopuolelle. Me voitaisiin kyllä harkita, että teemme tästä koko tehdasalueen kattavan taukojumpan, tuumii Haipus.

Pieni pyörivä diskopallo keskellä lattiaa muuttaa ruokasalin letkeäksi iltapäivädiskoksi.Yle Miehiä kaivataan mukaan

Ruokailuhuoneen pöydät on siirretty syrjään ja pienet diskovalot välkkyvät keskellä tanssilattiaa. Minikaiuttimessa tunnelmaa luo Justin Timberlaken esittämä ”Can't Stop the Feeling!”

Paikalla on kymmenkunta toimihenkilöä Stora Enson Oulun tehtaalta. Paperitehtaan miehet loistavat kuitenkin poissaolollaan, kaikki musiikin tahtiin joraavat ovat naisia.

– Toimiston miehet eivät ole vielä uskaltautuneet tänne, vaikka kovasti on koitettu heitä houkutella. Ei täällä tarvitse osata tanssia, kukin saa tanssia ihan omalla tyylillään. Tämä on sellainen matalan kynnyksen disko, sanoo tehtaan rebate support coordinator Tua Takkinen.

Ei täällä tarvitse osata tanssia, kukin saa tanssia ihan omalla tyylillään. Tua Takkinen

Kokemukset lounasdiskosta ovat olleet pääosin positiivisia. Toisille tanssituokio on muodostunut jopa viikon kohokohdaksi, vartin diskotauolla on virkistävä vaikutus työntekoon.

– Tanssiessa mieli tyhjenee ja ajatukset kirkastuvat. Jos joku ongelma on pyörinyt päässä ennen diskoon menoa, niin sen jälkeen hoksaa, että näinhän asia onkin. Tämä on työpaikkaliikuntaa parhaimmillaan, voin suositella kaikille, sanoo Takkinen.

Sosialisti, joka paalutti Suomen länteen eikä kieltänyt lestadiolaisten seuroja – oululaiset veteraanipoliitikot muistelevat Koivistoa

Koiviston aikakauden huippupoliitikot sosialidemokraatit Matti Ahde ja Liisa Jaakonsaari sekä keskustalainen Tytti Iso-Hookana-Asunmaa muistavat presidentti Mauno Koiviston henkilökohtaisesti.

Koivisto jaksoi kuunnella kentän huolia

Ahde tuli ensimmäisen kerran eduskuntaan 1970, Jaakonsaari 1979 ja Isohookana-Asunmaa 1983. He kaikki ehtivät olla myös ministereinä. Ahde toimi eduskunnan puhemiehenä 1980-luvulla ja Jaakonsaari on edelleen europarlamentaarikko.

Oululaisille Ahteelle ja Jaakonsaarelle Koivisto tuli tutuksi jo pääministeriaikanaan jo pelkästään eduskuntaryhmän kokouksista. Pääministeri Koivisto istui kaikki eduskuntaryhmän kokoukset alusta loppuun vaikka silloin nuori kansanedustaja Jaakonsaari kokikin hänen välillä vähän väsyneen kaikkien huolien kuuntelemiseen. Kentän terveisten kuunteleminen oli kuitenkin tärkeä asia Koivistolle.

Sivistys, lukeneisuus, perehtyneisyys ja venäjänkielen taito

Jaakonsaari muistaa, että kaikesta kumpusi hänen laaja lukeneisuutensa ja sivistys.

– Koivisto seurasi alkukielellä Venäjän nykykirjallisuutta ja tiesi paremmin kuin juuri kukaan aikalaisensa mitä venäläisten sielussa tapahtuu, arvioi omassa puolueessaan marginaalissa olevasta vasemmistososialidemokraatista liikkeen ikoniksi kasvanut Jaakonsaari.

Vanhat puoluerajat murtuivat siinä vaiheessa ryskyen samaan tapaan kuin nyt Ranskan presidentinvaaleissa kun Macron. Liisa Jaakonsaari

Vielä aikaisemmin politiikkaan mukaan tuleen Ahteen mukaan Koiviston Venäjän kielen taito hämmästytti ja vähän ahdistikin venäläisiä.

Eläkkeellä olevan Koiviston presidenttikaudella ministerinä ja eduskunnan puhemiehenä toimineen Ahteen mukaan kaikki eivät pitäneet siitä, että hän osasi venäjää niin hyvin kuin osasi, koska hän pystyi seuraamaan kaikkea venäjänkielistä keskustelua.

Mikkelin panttivankidraaman johtokeskus Ahteen mökillä

Ahde kertoo että hän oli Koiviston kanssa myös perhetuttu.

– Koivistot kävivät meidän mökillä Iissä 1980-luvulla. Tästä syystä meidän mökin takapihasta tuli Mikkelin panttivankidraaman johtokeskus vuonna 1986. Sieltä turvamiehet ja iso joukko presidentin ympärillä olleita ihmisiä johti tuota operaatiota, muistelee Ahde.

Haukiputaalainen Isohookana-Asunmaa oli vuoden 1982 presidentinvaalissa Koiviston vastaehdokkaan Johannes Virolaisen takana ja sosialistin arvomaailma tuntui kaukaiselta. Koivisto tuli hänelle tutummaksi vasta 1990-luvun kulttuuriministerivuosilta.

Käsitys muuttui

Hän kertoo muuttaneensa melkoisesti käsitystään Koivistosta kirjoittaessaan keskustan historiaa 1970-luvulta eteenpäin.

– Käsitykseni Koiviston suhteesta Kekkoseen ja monesta muustakin asiasta muuttui ratkaisevasti kun sain hyvistä ja monipuolisista lähteistä arvioida itsenäisesti sen ajan politiikkaa, sanoo Isohookana-Asunmaa.

Lähinnä hän viittaa Kekkosen kauden viimeisiin vuosiin jolloin Koivisto joutui kovien paineiden alle kun Kekkosen poliittisesta perinnöstä taisteltiin.

Koivisto asettui K-linjaa vastaan

Myös Jaakonsaarella on voimakkaita henkilökohtaisia muistikuvia samalta ajalta. Hän muistaa että sosialidemokraattinen puolue jätti Koiviston yksin tekemään ratkaisua miten edetä kun häntä yritettiin kammeta pois pääministerin paikalta siinä vaiheessa kun Kekkosen sairaus alkoi käydä ilmeiseksi ja taistelu hänen perinnöstään alkoi. Keskusta kampanjoi ja demareiden sisälläkin oli sisäistä ristivetoa.

Sinisessä mekossa oleva Liisa Jaakonsaari oli työministeri Paavo Lipposen ykköshallituksessa 1995 -1999.Touko Yrttimaa / Yle, Yle Uutisgrafiikka

Vallassa olevalla pääministerillä ymmärrettiin olevan etulyöntiasema presidentinvaalissa.

Karjalaista kaavailtiin presidentiksi

Presidentti Kekkosen taustalla vaikuttanut keskustapuolueen niin sanottu K-linja halusi pääministeriksi ja sitä kautta presidentiksi Ahti Karjalaisen. Hänen taakseen kaavailtiin laajaa, keskustasta, kokoomuksesta, kommunisteista ja kristillisistä muodostettavaa rintamaa.

Tilanne kärjistyi kun epäselvissä oloissa annettiin ymmärtää Kekkosen tahtovan että pääministeri vaihtuu.

Vallitsevan käsityksen mukaan hallituksella piti olla presidentin luottamus.

Puolue jätti Koiviston yksin

Koivisto kuitenkin ilmoitti että hän eroaa vasta kun hän tai koko hallitus saa epäluottamuslauseen eduskunnalta.

Koiviston asettuminen sairaan presidentin taustalla hääriviä voimia vastaan nosti voimakkaasti hänen kansansuosiotaan, mutta hän teki tämän ratkaisun kriittisessä tilanteessa yksin, ilman oman puolueensa tukea.

– Erityisesti on jäänyt mieleen se kun hän sanoi eduskuntaryhmän kokouksessa ääni vähän värähtäen, että muistakaa, ettette koskaan enää jätä ketään niin yksin, kuin minä olin tässä, muistaa Jaakonsaari.

Kekkonen ilmoitti lokakuussa 1981 eroavansa presidentin tehtävästä terveydellisistä syistä ja pääministeri Koivisto sai hoitaakseen tasavallan presidentin tehtävät, kunnes Kekkosen ero tulisi virallisestikin voimaan uuden presidentin astuessa toimeen.

Seuraavana vuonna käydyissä presidentin valitsijamiesvaaleissa Koivisto valittiin jo ensimmäisellä kierroksella.

Suomen ensimmäinen vasemmistolainen presidentti oli iso juttu

Koivisto oli Suomen ensimmäinen vasemmistolainen presidentti. Porvarillisella puolella oli alussa pelkoja että mitähän tästä seuraa kun on sosialistinen presidentti. Kampanjointi oli kovaa. Vaalikamppailussa peloteltiin sosialismilla vaikka Koiviston sosialismin tiedettiin olevan kovin maltillista laatua.

Pohjois-Pohjanmaalla pistettiin liikkeelle huhu että esimerkiksi seurat kielletään jos Koivisto valitaan. Seurat ovat erityisesti herätysliikkeiden kuten lestadiolaisten, körttiläisten ja rukoilevaisten hengellisiä tilaisuuksia joissa luetaan ja selitetään raamattua.

– Nythän se tuntuu huvittavalta ajatukselta, mutta silloin ei. Pohjois-Pohjanmaa on uskonnollista ja erityisesti lestadiolaista seutua. Minäkin menin Nivalaan kertomaan, että se ei pidä paikkaansa. Että ei tässä olla seuroja kieltämässä, kertoo Jaakonsaari.

Vaalien jälkeen Koivisto presidenttinä yhdisti kansakunnan nopeasti. Mitään ei sosialisoitu.

Koivisto yhdisti kansakunnan

– Pitkässä juoksussa Suomen pitkässä historiallisessa ajattelussa voi sanoa, että Koiviston kausi jää historiaan suomalaisia lopullisesti kansalaissodan jälkeen yhdistävänä ajanjaksona. Kaikki saattoivat kokea olevansa tasavertaisia poliittisesti, sanoo Isohookana-Asunmaa.

Jaakonsaari koki saman asian todeksi Oulussa ihan konkreettisesti.

Ja me kuuntelimme kyllä kaikki kuin opetuslapset näitä hänen pitkiä harkittuja ja monipuolisia esityksiään. Tytti Iso-Hookana-Asunmaa

Oulun varuskunnan silloinen komentaja tuli Koiviston valinnan jälkeen 1982 silloista kansanedustaja Jaakonsaarta minua vastaan kaupungilla, teki sotilaallisen tervehdyksen ja totesi:

– Rouva Jaakonsaari, tällä kertaa me olemme samalla puolella.

Sitä ennen Jaakonsaari ei muista everstien häntä mitenkään erityisesti tervehtineen.

– Vanhat puoluerajat murtuivat siinä vaiheessa ryskyen samaan tapaan kuin nyt Ranskan presidentinvaaleissa kun Macron valittiin, rinnastaa Jaakonsaari.

Asunnottomatkin äänestivät Koivistoa

Oulun vaalipiirin umpikeskustalaisissa kunnissakin Koiviston kannatus oli suurta, vaikka keskusta tokin voitti Pohjois-Suomen vaalipiirit vielä 1988 vaaleissakin.

Oulussa oli siihen aikaan vielä äänestysalue 10 syrjäytyneitä asunnottomia, siis ilman osoitetta olevia ihmisiä varten. Koiviston kannatus näkyi sielläkin.

Vaalitoimitsijat kertoivat että äänestämään tulin ihmisiä jotka eivät olleet koskaan elämässään äänestäneet ja jotka juuri ja juuri kykenivät ylipäätään siihen.

– Se liikutti niin syvältä ihmisten sielua, kertoo Jaakonsaari.

Länteen integroituminen oli merkittävä asia

Matti Ahde toimi eduskunnan puhemiehen ominaisuudessa isäntänä Koiviston vannoessa toisen kertaan presidentin virkavalan aloittaessaan vuonna 1988 voimakkaan murroksen leimaaman toisen kautensa.

Matti Ahde toimi sisäasiainministerinä vuosina 1982–1983 Sorsan kolmannessa ja neljännessä hallituksessa, ympäristöministerinä 1983–1987 Sorsan neljännessä hallituksessa ja eduskunnan puhemiehenä 1987–1989. Vesa Moilanen / Lehtikuva

Neuvostoliiton hajoamisella 1991 oli suuri vaikutus Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin linjanvetoihin ja ne Koivisto joutui tekemään.

– Hän käänsi Suomen eurooppalaiselle ja länsimaiselle polulle erittäin menestyksellisesti Esko Ahon johtaman hallituksen kautta. Koiviston operatiivinen viisaus ja kyky pääsivät oikeuksiinsa. Ei ollut helppoa integroitua turvallisesti läntisen Euroopan unioniin. Se oli yksi Suomen poliittisen historian käännekohtia, sanoo Ahde.

Opetuslapsena karismaattista Koivistoa kuuntelemassa

Koiviston voimakas karisma, asioihin perehtyneisyys ja historian hallinta tuli Isohookana-Asunmaalle henkilökohtaisesti tutuksi kun hän istui kulttuuriministerinä Ahon hallituksessa 1991–1995. Koko Ahon hallituksen aika oli turbulenttista selviytymistä maan talouden romahtaessa ja laman iskiessä.

Koiviston merkitys oli Iso-Hookana-Asunmaan mukaan Ahon hallituksen olemassaololle ja säilymiselle aivan keskeinen. Tämän hän uskoo tultavan historiassa monin tavoin osoittamaan.

Kulttuuriministerinä Ahon hallituksessa istunut Isohookana-Asunmaa muistaa Koiviston pitäneen hallituksessa pitkiä monologeja, joissa hän perusteli oman käsityksensä tietyistä asioista monilta eri näkökulmilta.

– Ja me kuuntelimme kyllä kaikki kuin opetuslapset näitä hänen pitkiä harkittuja ja monipuolisia esityksiään. Hän oli päättäväinen vaikka piti matalaa profiilia. Hän oli ihmisenä hyvin tasa-arvoinen, hyvä seuraihminen joka otti huomioon kaikki. Minä arvostin häntä kovasti. En voi muuta sanoa.

Tytti Isohookana-Asunmaa oli kulttuuriministerinä Ahon hallituksessa vuosina 1991-1995.Timo Sipola / Yle

Kirkkopalo yhdisti ylivieskalaisia: jumalanpalveluksissa raunioilla jopa kolminkertaisesti kävijöitä

Ylivieskassa palaneen kirkon paikasta on tullut suosittu muistoaukio. Seurakunta järjestää paikalla hartauksia ja jumalanpalveluksia, jotka keräävät poikkeuksellisen paljon väkeä.

Kirkon raunioilla tapahtumiin osallistuu usein jopa 300 henkilöä. Vanhassa kirkossa järjestetyissä jumalanpalveluksissa kävijöitä oli tavallisesti noin 100.

– Rauniot ovat hiljentymisen paikka, mutta myös muistojen paikka. Ajattelen niin, että osallistuminen siellä on myös surutyötä vanhan kirkon tuhoutumisen johdosta, kirkkoherra Timo Määttä kommentoi suosiota.

Seurakunta kokoontuu raunioille jälleen helatorstaina. Silloin paikalla järjestetään messu ja kirkkopiknik.

Kirkkopalon jälkeen varsinaisia päiväjumalanpalveluksia ryhdyttiin pitämään Suvannon kappelissa. Niihin osallistuu tavallisesti noin 100 henkeä.

Talkoolaisia ympäri Suomen

Kirkkopalo viritti ylivieskalaiset ennennäkemättömään talkoohenkeen. Kirkkoherra Timo Määtän mukaan talkoointo on lisääntynyt huomattavasti. Mukana on kaikenikäisiä ylivieskalaisia eri taustoista.

– Ihmiset haluavat olla mukana talkootöissä eri tavoin, keräämässä varoja uuden kirkon hyväksi.

Paikkakuntalaisten lisäksi talkoisiin osallistutaan ympäri Suomen.

– Osallistujat ovat halunneet kartuttaa rakentamisvaroja lahjoittamalla esimerkiksi myytäviä kirjoja ja käsitöitä, Määttä kertoo.

Suunnittelukilpailuun useita ehdotuksia

Ylivieskan kirkko tuhoutui tulipalossa pääsiäisenä 2016. Seurakunta aikoo rakentaa Kirkkopuistoon uuden kirkon.

Uudisrakennuksen suunnittelukilpailuun tuli ehdotuksia lähes 200. Palkintolautakunta kokoontuu touko-kesäkuun vaihteessa käsittelemään ehdotuksia.

Kirkkoherra Timo Määtän mukaan varsinaisia päätöksiä kilpailun palkintosijoista tehdään todennäköisesti loppukesällä tai alkusyksyllä.

Tanssibuumin seuraus: Uusien opettajien työllisyys paikoin 100 prosenttia – "Töitä tarjolla enemmän kuin mitä olen voinut ottaa vastaan"

– Tanssissa ja tanssin opetuksessa yhdistyy liikunnallisuus, taiteellisuus ja itsensä ilmaisu. Se on ihanaa, huokaa kaksi vuotta alaa opiskellut Noora Mommo.

Tanssin suosio on Suomessa kasvanut räjähdysmäisesti viimeiset parikymmentä vuotta. Valmistuvat uudet opettajat viedään käytännössä käsistä.

– Viimeisen neljän vuoden aikana meidän vuosittain valmistuvan noin 17 tanssinopettajan työllistymisaste on ollut 100 prosenttia, sanoo Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajatutkinto-ohjelman tiimipäällikkö Anssi Kirkonpelto.

Se on ihanaa. Noora Mommo

Kansantanssin opettajat työllistyvät nuorisoseuroihin ja teattereihin, showtanssin opettajat yksityisiin tanssikouluihin, baletin opettajat yksityisiin sekä kunnallisiin tanssikouluihin ja paritanssin opettajat pääsääntöisesti freelance-työntekijöinä. Osa toimii yrittäjänä.

Kortistoon ei kouluteta 

– Meillä yrittäjyyskasvatus on voimakkaasti koulutuksessa mukana. Valmistuneet ovat perustaneet yksityisiä tanssikouluja, joihin he ovat palkanneet meiltä valmistuneita opettajia. Työttömyyskortistoon ei ole meiltä mennyt ketään, sanoo Kirkonpelto.

Kaksi vuotta koulua käynyt Noora Mommo vahvistaa näkemyksen, että työllisyysnäkymät ovat alalla hyvät.

– Minulla on ollut ensimmäisestä vuodesta lähtien töitä tarjolla enemmän kuin mitä olen voinut opiskelun ohella ottaa vastaan, sanoo Mommo.

Oulun alueella on pulaa varsinkin balettitanssin opettajista. Anssi Kirkonpelto

Tanssinopettajia on koulutettu noin 25 vuotta Oulun lisäksi Turussa, Kuopiossa ja teatterikoulussa Helsingissä. Tanssi näkyy hyvin mediassa. MTV:llä on ollut Tanssii tähtien kanssa kymmenen vuotta ja nelosellakin Dance jo pari vuotta.

– Showtanssi on ollut suosituin hakijoiden keskuudessa. Oulun alueella on pulaa varsinkin balettitanssin opettajista, kertoo Kirkonpelto.

Opetus uhattiin lakkauttaa

Viime kesänä korkeakoulun johto ilmoitti, että resurssileikkausten takia tanssinopettajien koulutusta harkittiin lopetettavaksi Oulussa.

Neuvottelujen jälkeen päädyttiin ratkaisuun, missä säästöjä haettiin tutkinto-ohjelman sisältä lopettamalla eri suuntautumisvaihtoehtojen vuorottelu.

Nyt ensimmäinen vuosi on kaikille yhteinen. Toisena ja kolmantena vuonna erikoistutaan ja neljäs vuosi mennään kokonaan työelämäyhteistyön kautta.

– Moni saa harjoittelun yhteydessä työpaikan. Sitä on ikävä katkaista palaamalla koulun penkille. Niinpä nyt pyritään hoitamaan loppuopinnot rinnan työelämän kanssa, avaa Kirkonpelto.

Tässä on eletty jo pidempään löysässä hirressä. Anssi Kirkonpelto

Pieni kysymysmerkki on kuitenkin se, että Linnamaalle Oulun yliopiston yhteyteen syntyvälle kampukselle ei ole ainakaan toistaiseksi osoitettu tiloja tanssiopettajakoulutukselle. Tilojen kohtalon on luvattu selviävän elo-syyskuussa tänä vuonna.

– Tässä on eletty jo pidempään löysässä hirressä, mikä ei tietenkään ole mitenkään mukava olotila. Toivon, että koulun johto tekee kaikkensa, jotta meidänkin tilat sinne saadaan, pohtii Kirkonpelto.

Tanssissa täysillä mukana

Tanssinopettajaksi opiskelevalta edellytetään paitsi tanssitaitoa myös ihmisen kohtaamisen taitoa ja pedagogista osaamista. Tanssissa ja tanssin opetuksessa vuorovaikutus on intensiivistä.

– Hyvä vuorovaikutus on tässä työssä tosi tärkeää, sanoo Peltoperä.

– Ei voi tehdä tanssinopettajan työtä, jos siinä ei ole täysillä mukana, vahvistaa Mommo.

Ei se tavallisin road movie – Villen pyörätuolimatka halki Euroopan etenee verkkaisesti, mutta varmasti

Mistä on kyse?
  • Oululaisen Ville Jaarannon matkasta halki Euroopan kuvataan dokumenttielokuva
  • Wheels of Freedom -dokumenttielokuvan ohjaa Aleksi Puranen ja sen tuottaa Pasi Hakkio
  • Vammaisten oikeudet sekä unelmien toteuttaminen ovat tulevan elokuvan kantavia teemoja

– Kyllä tämä on road movie, mutta ei se tyypillisin, oululainen ohjaaja Aleksi Puranen hymyilee katsoessaan pulkkilalaisella taukopaikalla matkaseuruetta, joka on koostuu filmiryhmästä, avustajista ja itse pääsankarista.

Niveljäykistymätautia sairastavan Ville Jaarannon, 37, pyörätuolimatkaa Oulusta Lissaboniin taltioiva dokumenttielokuva Wheels of Freedom on ohjaajallekin hyppy tuntemattomaan.

– Tämä on minulle ensimmäinen lajiaan, fiktiokäsikirjoittajan koulutuksen saanut Puranen toteaa.

Painavaa sanomaa sekä viihdettä

Tyylipuhtaassa road moviessa tarinan tunnelataus kasvaa sitä mukaa, kun ajokilometrejä kertyy. Jaarannon tosielämän road tripillä tunteet ovat olleet matkassa alusta alkaen.

– Pointtina on Villen ajama asia vammaisten paremmista oikeuksista. Teema on pinnan alla oleva vakavampi puoli. Itse matkanteossa on sitten viihteellisempää osuutta, Puranen paljastaa.

Wheels of Freedom on ohjaaja Aleksi Puraselle ensiaskel dokumenttielokuvien maailmaan. Elokuvan kestoksi kaavaillaan 75–90 minuutta ja sen budjetti on 160 000–180 000 euroa.Yle

Lisämausteen elokuvaan tuovat mukana olevat avustajat, matkan aikana kohdatut ihmiset sekä odottamattomat tilanteet, joita väistämättä mahtuu 6000–7000 kilometrin mittaiseen reissuun.

– Ennustajia kun emme ole, emme voi etukäteen tietää mitä tapahtuu. Pelaamme kuitenkin hieman todennäköisyyksillä – mitä ehkä tapahtuu, mitä missään nimessä ei tapahdu, mitä tapahtuu varmasti.

Avuliaisuus on yllättänyt

– Seitsemänkymmentä kilometriä pitäisi vielä ajaa, eli kyllä alkaa sänky ja lepo illalla houkutella, Ville Jaaranto nauraa haastattelupäivän kilometritavoitetta puidessaan.

Realiteetit ovat jo ehtineet opettaa seurueelle, että vastaavaa matkaa ei hetkessä porhalleta. Risu, yksi kolmihenkisestä avustajatiimistä, kertoo kuinka etenkin tekniikka on tuottanut päänvaivaa.

Ville on yksi sisukkaimpia tuntemiani kavereita! Aleksi Puranen

– Akkujen ja latureiden kanssa on ollut ongelmia. Olemme jo ehtineet käyttää jeesusteippiäkin! Maksimissaan 20 kilometriä päästään yhdellä akulla eteenpäin, sitten pitää ladata. Sekin on selvitettävä erikseen, missä akkuja kehtaa öisin ladata, hän selventää.

– Suomalaiset ovat kuitenkin yllättäneet! Ihan sama missä maatilalla tai kaupassa olemme olleet sormi suussa, niin ovat ihmiset tulleet joukoin tsemppaamaan ja piirtämään rinnakkaiskytkentäkaavioita akuista. Ihmiset ovat ihania!

"Kunnon seikkailu aikaiseksi"

Omat haasteensa eittämättä asettaa Jaarannon fyysinen kunto. Ohjaaja Puranen kuitenkin kehuu pääsankarin jaksamista.

– Pään kestämisestä tämä ei tule jäämään kiinni. Ville on yksi sisukkaimpia tuntemiani kavereita!

Perillä Lissabonissa Jaarannon on tarkoitus lahjoittaa monitoimirattaat sitä tarvitsevalle vaikeavammaiselle.Marko Pinola / Yle

Kuvaustiimikin jaksaa ohjaajan mukaan oikein hyvin.

– Me vain koetamme taltioida mahdollisimman paljon, mitä Villelle ja avustajille tapahtuu. Toivotaan että saadaan kunnon seikkailu aikaiseksi.

Jaarannon matkaseurueineen on tarkoitus olla perillä Portugalin Lissabonissa elo-syyskuun vaihteessa. Matkan edistymistä voi seurata muun muassa täältä.

Koululaisten AP- ja IP-kerhojen maksuissa on isoja eroja – naapurikunnassa jopa satasen halvempaa

Kuntien perimissä koululaisten aamu- ja iltapäiväkerhojen maksuissa on isoja eroja.

Isoista kaupungeista kovimmat laskuttajat ovat Tampere ja Espoo, jotka perivät paljon hoitoa tarvitsevan koululaisen hoidosta 140 euroa kuukaudessa. Vantaa ja Jyväskylä tulevat heti perässä 130 euron suuruisilla laskuillaan.

Edullisin on Oulu, joka laskuttaa runsaasti kerhotoimintaa koululaiselleen tarvitsevilta perheiltä 100 euroa kuukaudessa.

Samaan aikaan Oulu on kallein vähän hoitoa tarvitseville eli perheille, joiden koululainen on koulun jälkeen kerhossa alle kolme tuntia päivässä. Oulu laskuttaa myös vähemmän tunteja käyttäviä 100 euroa kuukaudessa.

Koululaisten aamu- ja iltapäiväkerojen hinnat suurissa kaupungeissa Perheen otettava kaikki tai ei mitään

Tampere oli isoilla tuntimäärillä kallein, mutta pienillä tuntimäärillä se on isoista kaupungeista kevyin laskuttaja. Tamperelaisperhe maksaa 70 euroa kuukaudessa, jos koululainen tarvitsee kerhotoimintaa alle kolme tuntia päivittäin.

Osalla kaupungeista alinta maksuluokkaa ei ole lainkaan käytössä. Käytännössä perheet joutuvat valitsemaan kaikki tai ei mitään.

Helsingissä, Lahdessa, Turussa ja Vantaalla perheelle lähtee maksu isompien tuntien mukaan, vaikka lapsi olisi hoidossa alle kolme tuntia päivässä.

Aamupäivätoimintaa ykkös- ja kakkosluokkalaisille isoista kaupungeista järjestävät Tampere, Turku ja Jyväskylä. Turku velottaa aamupäivätoiminnasta erikseen 40 euroa kuukaudessa.

Sisaralennuksen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta myöntävät Jyväskylä ja Oulu.

Lain mukaan kunta voi päättää tietyissä rajoissa aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävien kuukausimaksujen määrästä. Jos lapsi on hoidossa keskimäärin kolme tuntia päivässä, maksu saa olla enintään 120 euroa. Jos hoitoa tarvitaan neljä tuntia päivässä, lain mukaan laskuttaa saa enintään 160 euroa.

Pirkanmaalla iso haitari

Pienemmissä kunnissa hintahaitari on kaupunkeja suurempi. Ahnaimmin perheiden kukkarolla käyviä kuntia Pirkanmaalla ovat Akaa, Valkeakoski ja Lempäälä.

Valkeakoskella on käytössä lain sallima enimmäishinta eli 160 euroa. Iso lasku lähtee niille perheille, joiden lapsi on kerhossa joka päivä yli viisi tuntia. Jos kerhopäiviä on kuukaudessa vain enintään kymmenen, on lasku puolet eli 80 euroa.

Akaa laskuttaa kuukaudessa 210 euroa, jos käyntejä on kuukaudessa enemmän kuin kymmenen ja jos koululainen on hoidossa yli neljä tuntia päivässä.

Koululaisten AP- ja IP-kerhomaksut Pirkanmaan alueen kunnissa

Enemmistö Pirkanmaan kunnista järjestää koululaisille toimintaa aamupäivisin. AP-kerhoa ei ole Ruovedellä, Vesilahdella, Hämeenkyrössä ja Kangasalla. Erillisen maksun AP-toiminnasta perivät Lempäälän lisäksi myös Orivesi, Pirkkala ja Pälkäne.

Lempäälä läiskäisee mojovan laskun

Tampereen naapurikunnassa Lempäälässä perheelle lähtee jopa 220 euron suuruinen lasku, jos koululainen osallistuu sekä aamu- että iltapäivätoimintaan.

Iltapäiväkerhosta peritään 140 euron maksu käytetystä tuntimäärästä riippumatta. Aamupäiväkerhosta lähtee erillinen 80 euron suuruinen lasku.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston mukaan aamu- ja iltapäivätoiminnasta voi määrätä vain yhden maksun. Etenkin, jos lapsi tarvitsee vain hoitoa vain muutaman tunnin päivässä.

Lakimies Kreeta Pölösen mukaan Lempäälän kunnan perimät maksut ovat yli lain salliman.

– Mielestäni se ei ole lain mukaista, vaan maksu pitäisi määrätä lapsen sosiaalisen osallistumisen perusteella. Perheellä pitäisi olla mahdollisuus valita, minkä tuntimäärän päivässä lapsi osallistuu toimintaan, Pölönen sanoo.

Lempäälän kunnan hallintopäällikkö Aila Alasen mukaan maksut ovat lain mukaisia.

– Meillä ei tosiaan ole tuntiperusteista hinnoittelua. Me järjestämme valtionosuuden perusteella 760 tunnin mukaan eli 4 tuntia minimissään ja sitten tämä muu toiminta on se yli menevää, Alanen sanoo.

Muuttuiko pyyntipaikka? Oulujärven kuhaa löytyi tuoretiskiltä vaikkei sitä voinut pyytää

Mistä on kyse?
  • Kainuussa on huomattu, että Oulujärven kuhaa muun muassa myydään rospuuttoaikana eli silloin kun jäät ovat estäneet sen pyytämisen.
  • Isoissa ketjuissa, SOK:lla ja Keskolla, ei ole tapahtunut kalojen alkuperän vaihtumista.
  • Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partasen käsityksen mukaan kyseessä ei ole kovinkaan yleinen ilmiö.

Kaupan tuoretiskin kalataulussa lukee, että kuha on Oulujärveltä. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Kainuussa on huomattu, että Oulujärven kuhaa myydään muun muassa rospuuttoaikana, eli silloin kun heikot jäät ovat estäneet sen pyytämisen.

– Viimeksi toissa viikolla kuulin aiheesta, valokuvatodisteitakin löytyy. Tämä ei ole uusi ilmiö, mutta harvoin saadaan todisteita, kertoo Kainuun ja Koillismaan Kalaleaderin aktivaattori Mika Halttu.

Haltun mukaan ongelman syy löytyy tuotantoketjun loppupäästä, kaupoista.

– Alkuperätarkistuksia on koko ajan kiristetty nimenomaan alkutuottajan ja jalostamon päästä, mutta usein kaupassa on niin kova kiire, että siellä tapahtuu virhe. Siellä kala ei ole enää siinä laatikossa, missä se on ollut koko ajan siihen asti. En sano, että se olisi tahallista. Ei kukaan pysty selvittämään, onko tämä tahallista ja tietoista, mutta tätä sattuu.

– Oulujärvestä nostetaan paljon kuhaa, joten osa kauppiaista on tottunut siihen, että kala on Kainuusta. Siksi mielessä ei käy, että se voisi olla jostain muualta.

Ongelmia esiintyy erityisesti Etelä-Suomen kaupoissa, koska siellä kuhaa myydään enemmän.

Ei kukaan pysty selvittämään, onko tämä tahallista ja tietoista, mutta tätä sattuu. Mika Halttu

Oululaisen kalajalosteita valmistavan ja markkinoivan Hätälä Oy:n toimitusjohtaja Riku Isohätälä on kuullut myös tilanteista, joissa myytävän kalan alkuperä on vaihtunut.

– Eräs kalastaja kertoi, että Etelä-Suomen kaupoissa muualta pyydetty kuha saattaa muuttua Oulujärven kuhaksi vain sen imagon vuoksi, Isohätälä toteaa.

Haltun mukaan Oulujärven kuhalla on poikkeuksellisen hyvä imago, koska kala on hyvänkokoista ja -näköistä, ja se tulee puhtaasta vesistöstä.

– Ja sitä on markkinoitu hyvänä kalana useamman tahon puolesta, Halttu lisää.

Ei tiedossa tapauksia

SOK:n laadunvarmistuksen ja vastuullisuuden ryhmäpäällikkö Sari Ristaniemi ei ole kuullut, että S-ryhmän kaupoissa olisi tapahtunut kalojen alkuperän muuttumista.

– Käytännössä sekaannuksen riski on minimaalinen. Ohjeet ovat tarkat ja jokainen palvelutorilla työskentelevä on koulutettu. Tiedot pitää täydentää heti kun tiskiä täydennetään, Ristaniemi kertoo.

– Meillä ei ole mitään tarvetta väärentää tietoja. On ensiarvoisen tärkeää, että kaikki tiedot ovat oikein ja mahdollisimman läpinäkyvästi asiakkaille annettavissa, hän lisää.

Myymälät ja alueosuuskaupat toteuttavat omavalvontaa. Tämän lisäksi S-ryhmä suorittaa valvontaa pistokokein näytteenotolla ja kalatoimittajien auditoinneilla. Palvelutorin toiminta tarkastetaan myös viranomaisen toteuttamissa tarkastuksissa.

Keskosta viesti on sama kuin SOK:lta. Heidän tiedossaan ei ole tapausta, jossa kalan alkuperä olisi vaihtunut. Keskolla työntekijöille tarjotaan koulutusta kuten SOK:llakin, etenkin liha- ja kalatiskillä työskenteleville, sillä tuoretiski on yksi ketjun kilpailuvalteista.

Talvikalastusta.YLE / Hanne Kinnunen

Etelä-Suomessa esimerkiksi Helsingin kaupungin tietoon ei ole tullut tilanteita, että muualta pyydetty kuha olisi muuttunut kalataulussa Oulujärven kuhaksi.

– Tarkastamme elintarvikkeista annettavia tietoja pistokoeluonteisesti suunnitelmallisilla elintarvikevalvonnan Oiva-tarkastuksilla kuten koko Suomessa tehdään. Helsingissä olemme keskittyneet tarkastuksilla yleisiin pakkausmerkintöihin. Erityislainsäädännön mukaisia merkintöjä, kuten kalojen alkuperämerkintöjä, emme ole tarkemmin ja systemaattisesti kaikkien kohteiden osalta selvittäneet, kertoo johtava elintarviketarkastaja Anne Kärnä Helsingin kaupungin ympäristökeskuksesta.

Elintarvikkeista annettavien tietojen tarkastamisen yhteydessä selvitetään yleensä myös elintarvikkeiden tai kalojen jäljitettävyystietoja, jolloin kaupallisten asiakirjojen perusteella saadaan selville myös kalojen alkuperä.

Ympäristökeskus selvittää aina valitustapauksissa valituksen aiheellisuuden.

Ennaltaehkäisy koulutuksen kautta

Kyseessä ei ole kovinkaan yleinen ilmiö. Pro Kala ry:n toiminnanjohtaja Katriina Partanen on kuullut vain Mika Haltulta Oulujärven kuha -tapauksesta.

– Jos näin on käynyt, voi olla että kyseessä on inhimillinen erehdys, Partanen arvioi.

– Mutta ei tämän pitäisi olla mahdollista. Tällainen on väärin. En jaksa uskoa, että tämä olisi järjestelmällistä. Kaupat ovat hyvin tarkkoja tiedoista, koska eivät halua antaa kuluttajille väärää tietoa, hän jatkaa.

Kuhaa perkataan.Marjut Suomi / Yle

Partasen mukaan koulutuksen lisäämisellä voidaan ennaltaehkäistä sitä, ettei asiaa pääsisi tapahtumaan.

– Tuotantoketjun kaikissa vaiheissa sen muistuttaminen, että alkuperäiset merkinnät tulee olla oikein ja että niiden täytyy kulkea mukana läpi ketjun.

EU:n säädökset edellyttävät lajin kauppanimen ja tieteellisen nimen, tuotantomenetelmän, pyyntialueen ja pyydystyypin merkintöjä myytäessä kalastus- ja vesiviljelytuotteita loppukuluttajalle ja suurtaloudelle. Itse kaloihin ei kuitenkaan merkintöjä laiteta, vaan niiden kuljetuslaatikkoihin ja asiakirjoihin.

Heikki vaihtoi karjan peltilehmiin – talvella ajetaan taksia, keväällä tehdään kylvöjä

Raahen Vihannissa asuva Heikki Taskila vaihtoi karjan peltilehmään yli kymmenen vuotta sitten ja alkoi taksiyrittäjäksi.

– Navetta alkoi olla siinä kunnossa, että edessä oli kallis investointi tai suunnan muutos.

Hullulla tavalla taksi ja viljely täydentävät toisiaan. Heikki Taskila

Paikallisen taksikuskin kannustavat kommentit Taskilalle kantoivat hedelmää, ja navetta tyhjeni eläimistä vuonna 2003.

Taskila kannustaa maaseutuyrittäjiä arvioimaan omaa jaksamistaan ja toiminnan edellytyksiä.

– Se on erittäin tärkeää, ja kumppanikin on hyvä ottaa mukaan yhteisiin pohdiskeluihin. Muutoksen olisi hyvä lähteä liikkeelle luonnollisesti, sillä pakolla ei kenestäkään yrittäjää tule.

Taskilalla on nyt ajossa neljä autoa, mutta entinen maitotilallinen ei ole täysin karvoistaan päässyt. Tilan maista on viljalla kymmeniä hehtaaria. Viljely ja taksiautoilu rytmittävät vuotta yllättävänkin hyvin.

– Talvella voin keskittyä taksin ajoon ja keväällä jään siitten kylvövapaille. Vuorotteluvapaaksikin sitä joskus kutsun, hullulla tavalla ne täydentävät toisiaan, Taskila naurahtaa.

Viljelijät pohtivat tulevaisuutta

Maanviljelijöiden ahdinko nousi rajusti esille viime vuonna. Traktorimarssilla haluttiin kiinnittää huomiota muun muassa viivästyneisiin tukimaksuihin ja heikentyneisiin tuottajahintoihin.

Paikoin tilallisten tilannetta pidetään jopa pahempana kuin 90-luvun laman aikoihin.

Tiloilla mietitään tulevaisuutta tiuhaan ja ankarasti. Sirpa Laitinen

Tilannetta pyritään kohentamaan noin 50 miljoonan euron maaseudun kriisituella. Rahaa saa myös valtakunnallinen Välitä viljelijästä -hanke, joka on auttanut jo yli sataa viljelijää talousneuvontaan ja terapiaan.

Pohjois-Suomessa puolestaan lähes sata viljelijää on lähtenyt pohtimaan muita vaihtoehtoja perinteiselle maataloudelle.

– Tiloilla mietitään tulevaisuutta tiuhaan ja ankarasti, toteaa Pohjois-Suomen MTK:n agrologi Sirpa Laitinen, joka on yksi Lupa muutokseen -hankkeen vetäjistä.

Tarviiko viljelijä luvan muutokseen?

Lehmät takseihin vaihtanut Heikki Taskila toimii Lupa muutokseen -hankkeen mannekiinina.

Tuotantotilat ja maat voivat auttaa muita maaseutuyrittäjiä. Päivi Vitikka

Mutta miksi muutokseen tarvitaan lupa?

– Maataloudessa ovat usein perinteet tiukassa. Ajatusmaailma saattaa olla, että mikä minä olen lopettamaan viiden sukupolven tilan toiminnan, kertoo muutoshankkeen vetäjä Päivi Vitikka Oulun ammattikorkeakoulusta.

Paikallinen MTK ja Oulun seudun ammattikorkeakoulu etsivät viljelijöiden kanssa uusia yritysmahdollisuuksia ja tapoja käyttää maita ja tuotantotiloja.

Samalla turvataan kotimaisen maatalouden tulevaisuutta, kertoo Päivi Vitikka.

– Vaikka yrittäjä päättäisikin luopua tuotannostaan, niin tuotantotilat ja maat voivat auttaa merkittävästi muita maaseutuyrittäjiä.

Lisäksi tavoitteena on tuoda maaseutuyrittäjät lähemmäs toisiaan tukemaan ja kehittämään toistensa toimintaa ja arkea.

Järven kemikalointi on vain laastari – Asiantuntija: "Tehokalastus on pitkäjänteinen keino elvyttää järvi"

Mistä on kyse?
  • Julkisuudessa on viime päivinä käsitelty sitä, kuinka nopeasti kemikaalikäsittely puhdistaa järven
  • Muita, pitkäjänteisempiä keinoja puhdistukseen on muun muassa järven hoitokalastus
  • Muita vesien kunnostustapoja ovat järven hapetus, fosforin kemiallinen saostus, ruoppaus, järvien väliaikainen kuormitus ja vesikasvillisuuden poisto
  • Ensiarvoisen tärkeää järvien puhdistamisessa on kuitenkin ulkoisen kuormituksen vähentäminen

Huonoon kuntoon päässeitä järviä voidaan puhdistaa tehokkaasti erityisesti kalastamalla, sanoo Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen johtava vesitalousasintuntija Arto Lehto.

Viime päivinä julkisuudessa on puitu puhdistuskeinoa, jossa järvi käsitellään kemikaaleilla. Lehto muistuttaa, että kemikalointi on usein väliaikainen ratkaisu, joka ei puhdista järveä lopullisesti.

– Huonoon kuntoon päässeitä vesistöjä voidaan puhdistaa erityisen hyvin tehokalastuksella. Jo kotitarvekalastus puhdistaa hyvin järviä, kunhan kalastetaan kaikkia kaloja niin, että ei jätetä esimerkiksi särkeä sinne järveen, Lehto sanoo.

Tehokalastuksella puhdistetaan vesistöä liialta ravinnepitoisuudelta. Kalojen mukana lähtee muun muassa fosforia pois järvestä.

Lehto muistuttaa kuitenkin, että kalastaminen on pitkäjänteistä toimintaa ja tulokset näkyvät hitaammin, kuin kemikaloinnissa.

– Järvien kunnostuksissa ei ole oikoteitä, vaan usein tarvitaan lukuisia eri toimenpiteitä ja pitkäjänteistä työtä.

Oman lähijärven kunnon voi tarkistaa Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämästä vesikartasta.

Kuormitusta pitää vähentää

Lehto painottaa, että järven puhdistuksessa on tärkeää myös ulkoisen kuormituksen vähentäminen.

– Littoisten järvellä, mikä on ollut julkisuudessa, oli todettu, että ulkopuolinen kuormitus on vähäistä. Kuormitus on sisäistä järven pohjasta tulevaa kuormitusta. Tällaiseen kohteeseen sopii hyvin kemikalointi, Lehto sanoo.

Muhoksen Pirttijärvi on kunnostettu tyhjentämällä ja täyttämällä järvi.Hanna Juopperi / Yle

Suomessa on useita järviä puhdistettu viime vuosikymmeninä myös kuivattamalla ja uudelleen täyttämällä. Lehdon mukaan kuivatuspuhdistus sopii erityisesti matalille järville.

– Kuivattaminen on taloudellisesti kannattavaa matalissa järvissä. Syvissä järvissä kuivattaminen pitää tehdä pumppaamalla ja se on kallista puuhaa, Lehto sanoo.

Kuivaaminen voidaan toistaa padotuksella

Muun muassa Muhoksella sijaitsevan Pirttijärven ongelmana on ollut järven pohjaan kertynyt sedimentti ja sinileväesiintymät kesäisin. Ongelman ratkaisuna koko järvi päätettiin kuivata. Kuivatus ja järven uudelleen täyttäminen toteutettiin vuosina 2004–2007.

Järvi kuivattiin kaivamalla auki Pirttioja ja järven vesi valutettiin pois Sanginjokeen sitä kautta. Kahden kesän ja yhden talven aikana Pirttijärveen kertynyt sedimentti kuivui ja tiivistyi järven uudeksi pohjaksi.

Pohjan kuivuttua yhteys ojaan padottiin ja järvi alkoi uudelleen täyttyä. Ojapatoon rakennettiin niin sanottu settikaivo, jolla järven tyhjennys voidaan tarvittaessa toistaa myöhemminkin huomattavasti helpommin kuin aiemmin.

Kunnostus onnistui Pirttijärvellä. Veden laatu on parantunut.

Kadonnut henkilö Nivalassa – poistui hoitokodista viime lauantaina

Viime viikon lauantaina Nivalassa Niva-Onnin hoitokodista poistui Tuomo Juho Röytiö, eikä hänestä tämän jälkeen saatu havaintoja. Poliisi kertoo tiedotteessaan, että Röytiö on osittain kehitysvammainen ja mielenterveysongelmainen sekä saattaa olla itsetuhoinen.

Kadonneella on yllään mustat farkut, mustat talvikengät ja valkoinen pipo.

Mahdolliset havainnot kadonneesta tai hänen olinpaikastaan pyydetään ilmoittamaan joko Ylivieskan poliisipäivystyksen numeroon 0295 416 409 tai hätäkeskukseen numeroon 112.

Vitosen seteli kestää vain pari vuotta – 4 yllättävää faktaa käteisestä

Eurosetelit tehdään puuvillasta. 5 ja 10 euron setelit kestävät käytössä vain 1–2 vuotta. Uusimmissa pikkuseteleissä on likaa hylkivä pinnoite, joka lisää niiden kestävyyttä.

– Uusi pinnoite on lähes tuplannut pikkuseteleiden käyttöiän, Suomen Pankin maksuvälinetoimiston vt. toimistopäällikkö Jussi Kangas kertoo.

Repeytyneellä rahalla voi maksaa. Setelistä on oltava jäljellä yli puolet, jotta sen voi vielä helposti vaihtaa uuteen.

– Jos jäljellä on alle puolet, seteliä ei lunasteta, ellei sitten omistaja pysty todistamaan, että loppuseteli on tuhoutunut. Tämä sääntö on sen takia, että emme voi olla varmoja, etteikö tuhoutuneeksi väitettyä puolta olisikin vielä olemassa, Kangas selventää.

Suomessa poistetaan käytöstä vuosittain lähes 50 miljoonaa seteliä. Lika on yleisin syy rahan tuhoamiseen. Vioittuneet setelit silputaan ja poltetaan Suomessa.

– Setelissä on sen verran metallia, että sitä on hyvin vaikea kierrättää takaisin setelien valmistuksen raaka-aineeksi, Kangas kertoo.

Suomen Rahapaja on suurimpia eurokolikoiden tekijöitä, muttaSuomessa ei paineta euroseteleitä. Uusien seteleiden ja kolikoiden jakelusta Suomessa vastaa Suomen Pankki. Suurin osa Suomen uusista seteleistä jaetaan Vantaan kautta. Suomen Pankilla on yksikkö myös Oulussa.

– Näissä kaupungeissa varastoidaan uusia seteleitä ja lasketaan niitä liikkeeseen. Kierrossa oleva setelistö käy myös välillä konttoreissamme. Niitä lajitellaan ja niistä poistetaan huonokuntoiset setelit, jotka tuhotaan. Hyväkuntoiset lasketaan uudelleen liikkeeseen, Kangas paljastaa.

Jo kolme lentoa käännytetty – sumu ja pilvet estävät lentoliikenteen Ouluun

Kaksi Norwegian lentoa ja yksi Finnairin lento Ouluun on jouduttu tänään käännyttämään huonon näkyvyyden vuoksi takaisin Helsinkiin. Lisäksi kolme Helsingin ja Oulun välistä lentoa on peruttu.

Kaksi Finnairin konetta on ohjattu myös Kemin ja Rovaniemen kentille.

Finavian viestinnän asiantuntija Kirsi Luhta kertoo, että matalalla olevat pilvet haittaavat Oulun lentoasemalla näkyvyyttä. Lentojen käännyttämiseen saatta Luhdan mukaan vaikuttaa myös Oulun lentokentällä käynnissä oleva remontti, jonka vuoksi kiitorata on normaalia lyhempi.

Oulun lentoasemalla oli samanlaisia ongelmia sään vuoksi myös eilen.

ICT työllistää nyt enemmän kuin Nokia huippuvuosinaan – "Oulussa on erinomaista yrittää"

Mistä on kyse?
  • Oulun ICT-ala on kokenut muodonmuutoksen
  • Ennen Nokia työllisti tuhansia alan ammattilaisia, nyt yrityksen hiivuttua kaupunkiin on kehkeytynyt satoja startup-yrityksiä
  • Ne työllistävät jo enemmän väkeä, kuin Nokia mahtivuosinaan
  • Oululaisen startup-yrityskenttä erottuu yhteisöllisyydellään

ICT-alan lasketaan työllistävän kaupungissa jo enemmän ihmisiä kuin Nokia huippuvuosina.

Vaikka yksittäisten yritysten työntekijämäärä jääkin usein alle kymmeneen henkeen, on pienyritysten merkitys Oulun muutaman vuoden takaisen suurtyöttömyyden korjaamisessa ollut erittäin merkittävä. Tämän vuosikymmenen aikana kaupunkiin on perustettu noin 300 uutta yritystä.

Uudet pienyritykset eivät toki ole yksin vetäneet Oulua ahdingosta kuivalle maalla. Kaupunkiin on rantautunut muutamassa vuodessa kolmisenkymmentä ulkomaista yritystä ja vanhatkin firmat ovat rekrytoineet viime vuosina lisää väkeä. Silti Oulu on myös maan neljänneksi suurin startup-yritysten keskittymä.

Vain muutama vuosi sitten Oulussa jäi työttömäksi tuhansia ICT-alan ammattilaisia, kun suuret alan toimijat sulkivat tehtaitaan. Kun Nokian matkapuhelinyksiköt elivät suuruuden aikaansa, ala työllisti Oulussa noin 12 000 ihmistä. Tänään vastaavan luvun lasketaan olevan jo noin 13 000. Uusista tietotekniikka-alan ammattilaisista alkaakin olla jopa pulaa.

Ammattikorkeakoulusta syntynyt useita yrityksiä

Oulun ammattikorkeakoulun Labs-opiskeluympäristöistä on syntynyt viiden vuoden aikana 14 uutta yritystä. Useimmat firmoista ovat pieniä, eivätkä kaikki ole päässeet juuri alkua pitemmälle, mutta henkiin jääneiden yritysten työllistävä vaikutus on silti merkittävä.

Oulussa on erinomaista yrittää. Juho P. Mattila

Esimerkiksi parisen vuotta toiminut pelialan Game Labista syntynyt Kaamos Games työllistää tätä nykyä kuusi työntekijää.

– Itse lähdin mukaan Game Labiin sillä mielellä, että halusin löytää sieltä ihmisiä, jotka myös haluaisivat perustaa pelifirman ja sellainen joukko sieltä sitten myös löytyi, kertoo Kaamos Gamesin luova johtaja ja yksi sen perustajäsenistä Juho E. Mattila.

Kaamos Games tekee omien pelien lisäksi myös alihankintatöitä muille alan firmoille. Sen tiimiin kuuluu myös Nokiassa ja Microsoftissa uran tehneitä ex-nokialaisia.

Satsaus yrittämiseen tuottanut tuloksia

Rakennemuutoksessa Oulussa satsattiin työllisyyskoulutuksen lisäksi yrittäjyyteen ja erilaisiin yrityskiihdyttämöihin. Se näyttää tuoneen tulosta.

Myös Oulun startup-yritysten keskinäinen yhteistyö tuntuu toimivan. Yrittäjien kesken on syntynyt omia yhteisöjä, jotka tukevat toisiaan.

– Oulussa on erinomaista yrittää. Täällä ovat esimerkiksi nämä Oamk Labsit, Oulun kaupunki, Business Oulu ja yritykset, jotka ovat kaikki lähellä toisiaan. Startup -yhteisö on hyvin tiivis ja täällä järjestetään paljon tapahtumia, sanoo Scandicode yrityksen toimitusjohtaja ja sen yksi perustaja Juho P. Mattila.

Startup -yhteisö on hyvin tiivis. Juho P. Mattila

Vaikka yritysten välillä on kilpailua, niillä on Juho P. Mattilan mukaan myös paljon yhteistyötä.

– Toisten tukemista ja motivointia sekä hyvien vinkkien vaihtamista.

Myös Scandicoden syntytarina juontaa Oamk Labseihin. Se on kehittänyt sovelluksen, jolla voidaan testata henkilöiden toimintakykyä ja sitä pilotoidaan parhaillaan kaupungin hyvinvointikeskuksissa.

Jätettä vai kelpo ruokaa? Ravintoloitsija kokeili hävikkiruoan hyödyntämistä vuoden, jatkaa edelleen – "Win-win-tilanne"

Mistä on kyse?
  • Kuoripäälliset, huoneenlämmössä säilytettävät hedelmät ja vihannekset ovat kelpoa raaka-ainetta ravintoloille, vaikka ne on kaupassa siirretty myyntiin kelpaamattomina pois hyllyistä
  • Ravintolat ovat yhä kiinnostuneempia hävikkihedelmistä ja -vihanneksista – Oulussa Ravintola Rauhala sekä Tuba käyttävät niitä keittiöissään tuhansien kilojen edestä vuodessa
  • Ruokahävikkiä halutaan ylipäätään kitkeä enemmän
  • Helsingissä toimii jo ravintola, jonka toiminta pyörii kokonaan hävikkiruoan hyödyntämisellä

Tummuneita banaaneja tai pehmeiksi käyneitä mangoja nähdessään suomalainen kuluttaja jättää elintarvikkeet usein ostamatta: "Otan mieluummin tuon raaemman tuosta, se on parempi".

Myöskään päivittäistavarakauppias ei kauaa katsele parhaat päivät nähneitä hedelmiä ja vihanneksia hyllyissään; "Poimitaan vanhat pois myynnistä ja pistetään tuoretta tilalle".

Yhä useampi ravintola-alan ammattilainen sen sijaan kiinnostuu hevi-, eli hedelmä- ja vihanneselintarvikkeista juuri silloin, kun ne otetaan pois myynnistä.

Oululaisen ravintoloitsija Anne Mikkolan luotsaamissa ravintoloissa Rauhalassa ja Tuba Food Loungessa vastaavaa heviruokaa on hyödynnetty vuoden ajan.

– Viitenä päivänä viikossa tiistaista lauantaihin käymme marketissa mutkan, jossa hedelmä- ja vihannespuolen reippaat tytöt ovat keränneet myynnistä poistetut elintarvikkeet. Käytämme raaka-aineita lounaan, salaattien, kasvisruokien valmistuksessa, lisukkeinä plus sitten brunssilla.

Jokainen voittaa

Mikkola kertoo, että hevihävikkiä, joka muutoin ohjattaisiin muun muassa rehuksi ja biopolttoaineeksi, on hyödynnetty Rauhalassa ja Tubassa jopa 10 000 kilon verran. Tarina sai alkunsa reilu vuosi sitten, kun paikallinen jätehuolto, kauppiaat ja Mikkola löivät hynttyyt yhteen.

Luken graafi ruokahävikin jakautumisesta Suomessa.Jouni Hyvärinen / Luke

– Oulun Jätehuolto halusi järjestää Jätteiden yö -tapahtuman, jossa hävikkiraaka-aineista tehtäisiin ruokaa. Kävimme kierroksen kauppiaiden kanssa ja suunnittelimme, mitä raaka-aineita tapahtumaan saataisiin ja mitä niistä tehtäisiin. Raksilan Cittarista sitten ehdotettiin, että miksi ei tehtäisi tätä yhteistyötä joka viikko? Tartuin heti siihen ja siitä se lähti.

Mikkola ei juurikaan keksi moitittavaa edellä mainitusta toiminnasta. Hänestä jokainen voittaa.

Olisiko siinä bisnesideaa, että joku muu taho keräisi tavaran kaupoista ja esikäsittelisi sen? Anne Mikkola

– Win-win-tilanne kaikille! Asiakkaat hyötyvät, kun ne saavat monipuolisemmin raaka-aineita lounaspöytään. Kauppa hyötyy, kun se saa pikkusen rahaa hävikkiruoasta ja säästöä jätekustannuksista. Me saamme hyvää raaka-ainetta kohtuuhintaan.

Hevihävikin hyödyntämisessä on yksi päänvaivaa aiheuttava seikka. Ravintoloitsija ei voi tietää, mitä raaka-aineita kaupalla on tarjota hävikkiin.

– Olen jututtanut joitain ravintoloitsijoita aiheesta. Heidän ensimmäinen kommenttinsa on ollut, mistä voi tietää mitä sieltä tulee? Vastaus on, että eihän sitä voikaan tietää, Mikkola toteaa ja jatkaa:

– Toisaalta onhan se hauskaakin. Kokkimme ovat oppineet nauttimaan raaka-aineiden yllätyksellisyydestä.

Bisnestä hävikistä

Mikkola lisäisi edellä mainittuun ketjuun neljännen osapuolen: yrittäjän, joka ottaisi hevihävikin poiminnan ja jakelun kontolleen.

Syitä päivittäistavarakauppojen ruokahävikkiin
  • Hävikin syntyyn on useita syitä
  • Ruokaa tukusta tilaavan automaatin tilausarvio saattaa olla liian suuri, automaatti on saattanut tilata liikaa, ihminen itse on saattanut tilata liikaa
  • Myös ruoan liian suuri myyntierä, vähäinen myynti tai myynnin äkillinen putoaminen aiheuttavat ruokahävikkiä
  • Yksinkertaisimmillaan kyse on siitä, että kaupat tilaavat ruokaa hyllyihinsä liian aikaisin, liian suurin määrin
  • Ongelman välttäminen on hankalaa, sillä tilaus pitäisi tehdä niin myöhään kuin mahdollista, mutta samalla hyllyjen tulisi olla mahdollisimman runsaan näköisiä

– Olisiko siinä bisnesideaa, että joku muu taho keräisi tavaran kaupoista ja esikäsittelisi sen? Siinähän olisi hyvä liiketoimintahaara, mihin tarttua.

Koko ruokahävikkibisneksen Mikkola soisi ulottuvan maan tavaksi. Helsingistä löytyy jo yksinomaan hävikkiruoalla pyörivä ravintola. Mikkolan mukaan vastaavan mallin ravintola voisi pärjätä Oulunkin kokoisessa kaupungissa.

– Se voisi toimia esimerkiksi henkilöstöravintolana alueella, jossa on paljon yrityksiä. Ehkä jopa Oulun keskustassa, kunhan vuokrat ovat kohtuullisia ja löytyy omistautunut tekijä, Mikkola vinkkaa.

Suomalaiset innostuivat uudesta ohjelmaformaatista – Tarinanmetsästäjiin sataa vinkkejä

Mistä on kyse?
  • Tarinanmetsästäjät on Yle Draaman ja Ryhmäteatterin yhteinen tv-projekti.
  • Kuvausryhmä käy kymmenessä suomalaisessa kaupungissa touko-syyskuun välisenä aikana.
  • Tarinanmetsästäjien työskentelystä syntyy sarja lyhytelokuvia, niistä kertovat dokumentit sekä kuvallinen matkaopas Suomeen.
  • Tarinoita varten tekijät toivovat vinkkejä yleisöltä. Ensimmäiseen kuvausviiikkoon mennessä vinkkejä on tullut useita satoja.

Näyttelijä Juha Pulli ähisee ja puhkuu riisuessaan ammattisukeltajan varusteita Kuusisen satamassa Kotkassa. Lyhytelokuvan pääroolissa olevalla Pullilla ja Ylen kuvausryhmällä – Tarinanmetsästäjillä – on takanaan puolen tunnin pikavierailu saariston yhteysaluksen kannelle ja katsaus sukeltajan työhön.

Koska Pullin esittämä roolihahmo on ammatiltaan sukeltaja, päätti näyttellijä kirjaimellisesti hypätä sukellusalan ammattilaisen avustamana sukeltajan saappaisiin – edes hetkeksi, jotta lisäeväitä roolihenkilön luonteenpiirteiden rakentamiseksi löytyisi. Varusteiden kokeilemisen lisäksi Pulli sai pikaluennon sukeltajan ammattivaatimuksista.

– Koen, että ihmisen ammatti kuvaa tosi paljon henkilöä itseäänkin. Uskon, että tietynlainen määrätietoisuus ja rauhallisuus tulevat osaksi roolihahmoani.

Piipahdus satamaan on osa Tarinanmetsästäjien kuusi päivää kestävää pikataivalta, jonka aikana käsikirjoitetaan, näytellään ja kuvataan lyhytelokuva jatkotyöstöä vaille valmiiksi.

Kotkassa kuvattava elokuva kertoo siitä miten ihmisen pitäisi tajuta olevansa osa luontoa. Varsinainen tarina muotoutuu samalla kun kuvauspäivät hupenevat.

Tuotantotiimillä on edessään jotain vastaavaa nopeasti improvisoitua yhdeksässä muussakin kaupungissa. Ylen ja Ryhmäteatterin karavaani kulkee kesän edetessä pitkin Suomea.

Kymmenen kaupungin tarinat – yhdessä yleisön kanssa

Kotkan jälkeen on vuorossa Joensuu. Pienen tauon jälkeen edetään Jyväskylään ja Mikkeliin. Samalla rytmillä tarinoita metsästetään kaupunkilaisten avustuksella myös Kajaanissa ja Rovaniemellä sekä Oulussa ja Kokkolassa kunnes kiertue päättyy kesän lopussa Seinäjoelle ja Raumalle.

Hyvistä tarinoista, paikallisista persoonista ja mielenkiintoisista kuvauspaikoista on pyydetty vinkkejä yleisöltä – ja pyydetään edelleenkin.

Yle Draaman ja Ryhmäteatterin projekti on tuotantotavaltaan poikkeuksellinen. Aikataulu on äärettömän tiukka, lähes kaikki aloitetaan tyhjästä. Saatujen tarinaehdotusten jatkokehittely, käsikirjoitus sekä näytteleminen ja kuvaukset tehdään jokaisella kuvauspaikkakunnalla vain kuudessa päivässä.

Tiukkojen raamien takia kuvausryhmä ja näyttelijät näkyvät myös kaupunkien kaduilla.

– Meidän pitää pyytää kuvauskaupungeissa apua. Ainahan kaikki ei onnistu, mutta sitten pitää tehdä luovia ratkaisuja ja vaikka muuttaa tarinaa. Tämä on jatkuvaa keskeneräisyyden sietämistä, kuvailee tuottaja Matti Kajander Yle Draamasta.

Näyttelijät koetuksella

Kun kaikki tapahtuu pika-aikataululla, joutuvat näyttelijät koetukselle. Ainakin kiertueen alussa Kotkassa monella on vielä hymy herkässä. Diana Tenkorangin roolihahmo on opettaja. Kotkan lyhytelokuvaa varten hän pyörähti pikaisella opintoretkellä Haukkavuoren koulussa.

– Kyllä tästä tulee hyvä, mikään ei voi mennä väärin, vakuuttaa Diana.

Robin Svartström puolestaan valmistautui Kotkan Kaupunginteatterin Naapuri -näyttämöllä tarinan rooliinsa luonnonystävänä, joka on tekemässä irtiottoa yrityselämästä.

– Tää on hieman nurinkurinen tapa lähestyä tarinaa. Yleensä ensin on tarina ja sitten vasta henkilöt. Nyt lähdetäänkin henkilöiden ja kuvauspaikkojen kautta kohti tarinaa. Ja se on tosi hauskaa!

Näyttelijä Juha Pulli saamassa pikaperehdytyksen sukeltajan työhön. Pukua auttaa päälle Jouni Pukki.Juha Korhonen/Yle Yleisö innolla mukana

Yleisön osallistuminen ainakin alussa on ollut tekijöiden kannalta lupaava.

– Kaikkiaan ehdotuksia on tullut ensimmäiseen kuvausviikkoon mennessä satoja. Kotkasta ehdotuksia tuli viitisenkymmentä, kertoo tuottaja Matti Kajander.

Tarinanmetsästäjien kuvausten lopputuloksena on lyhytelokuvien lisäksi niiden tekemisestä kertovat dokumentit sekä kuvallinen matkaopas Suomeen.

Valmista tavaraa katsojille on luvassa Ylen kanavilla ensi vuodenvaihteen molemmin puolin.

Kotkassa kuvattavan lyhytelokuvan päärooliin valittu Juha Pulli myöntää jännittäneensä jo pitkään ja enemmän kuin normaalissa näyttelijän työssä.

– Ei auta muu kuin mennä päivä kerrallaan ja nautiskella, että saa olla mukana, naureskelee Pulli ja etsiskelee meren rannassa katseellaan jo seuraavaa kohdetta, johon sännätä kuvausryhmän kanssa.

Pankkibulevardista kansainväliseksi pizzeriakaduksi – suomalaisen yhteiskunnan muutos kiteytyy Oulun "Mogadishu Avenuella"

Merikoskenkadulla Pohjois-Oulussa käy vastaanottorahan jakopäivänä kansainvälinen kuhina. Jo 56 vuotta samassa osoitteessa toimineessa Norin kelloliikkeessä etnisen ruokakaupan vieressä aika kuitenkin pysähtyy.

Riitta Nori virittää pähkinäpuisen lattiakellon saksalaisen koneiston käyntiin ja kumeat Westminster-lyönnit moikaavat miestä korkeamman kellon sisuksista.

– Joo ihan oikein se toimii. Se lyö jokaisen vartin erikseen ja täyden lyönnit, kertoo Nori.

– Enemmän täällä Merikoskenkadulla näkyy ulkomaalaisia kuin suomalaisia, sanoo Ako Latif naapuriliikkeessä.

Merikoskenkatu on molemminpuolisen muurimaisen rakenteensa vuoksi melko meluinen paikka.Timo Sipola / Yle

Oulun Tuiran kaupunginosan keskus Merikoskenkatu on säilynyt elävänä kauppakeskuksena läpi vuosikymmenten.

Oulun siltojen pohjoispäähän entiselle paremman väen Huvilakadulle 1960-luvun alussa valmistuneen Merikoskenkadun kaupallinen tarjonta on vuosien varrella muuttunut melkoisesti. Vilkkaasti liikennöidyllä kadunpätkällä on toiminut ja toimii useita kymmeniä yrityksiä.

Tuira on yksi Oulun suurimpia kaupunginosia. Kaupunkimaisena kauppakeskuksena Merikoskenkatu on niin iso että sen kehityksessä näkyy koko suomalaisen yhteiskunnan muutos 1960-luvulta. Tuiran 1960-luvun alun Merikoskenkatu oli kovin erilainen tarjonnaltaan.

Pankit ovat vaihtuneet pitserioiksi

Pelkästään pankkeja oli viisi eli 1960-luvulla tällä kadunpätkällä olivat edustettuina lähes kaikki silloiset suomalaiset pankit. Muutenkin seudun kaupallinen valikoima oli erilainen. Oli paljon ruoka-, kirja- ja kenkäkauppoja, rautakauppa, posti, ravintoloita sekä kahviloita, joista keskioluen myynnin vapauttamisen jälkeen tuli keskiolutbaareja.

Oulun sillat yhdistävät Merikoskenkadun kaupungin keskustaan. Tämä Tuiran S-marketin seinällä oleva on kuva on tiettävästi 1960-luvun alusta.Timo Sipola / Yle

Nyt on kaikki toisin. Vaikka moni asia on muuttunut ja palvelut muuttaneet muotoaan, palvelutaso on edelleen erittäin hyvä.

Vilkkaan liikenteen ja kaupunkimaisen rakenteensa ansiosta siltojen keskustaan yhdistämä ja siitä pohjoisen leveämmille liikenneväylille jatkuva Merikoskenkatu on olemukseltaan urbaaneinta ja monivärisintä Oulua.

Vertailukohdat Helsingissä ja New Yorkissa

Nimettömänä esiintyvä Merikoskenkadun yrittäjä vertaakin aluetta Bronxiin. Väkimäärältään yli tuhat kertaa suuremmalla New Yorkin pohjoisella kaupunginosalla on samankaltainen monikulttuurisuuteen liittyvä historia, jonka aikana on kuljettu kukoistuskaudesta urbaaniin rappeutumiseen ja jälleen uuteen kukoistukseen.

Toinen mittakaavaltaan läheisempi vertailukohta löytyy Helsingin Kalliosta ja Hämeentiestä. Tuiralla ja Kalliolla on samantapainen historia ja sijainti siltojen takana pohjoisen suunnalla.

– Tuiraa on verrattu Kallioon. Sekin on lähellä ydinkeskustaa ja puutalokaupunginosan päälle pääosin sotien jälkeen rakennettu kerrostaloalue, toteaa arkkitehti ja kotiseutuneuvos Kaarina Niskala.

Arkkitehti ja kotiseutuneuvos Kaarina Niskala tuntee Oulun historian. Hän pitää Tuiran suurimpana murroksena huviloiden hävittämistä uuden urbaanin Merikoskenkadun tieltä.Timo Sipola / Yle

Oululaiset eivät oikein ole havainneet Merikoskenkadun omaleimaisuutta. Oululaisia matkailuoppaita kouluttanut Niskala kertookin katua esiteltävän lähinnä vilkkaana läpikulkupaikkana.

– Voi tietenkin olla niin, että oululaiset ovat jollakin tavalla sokeutuneet tälle asialle. Monesti ulkopuoliset näkevät jotkut asiat terävämmin, sanoo Niskala.

Osuuskaupan myymälät vaihtuivat etnisiksi kaupoiksi

Perusruokakaupat ovat vaihtuneet etnisiksi kaupoiksi, joista kantaoululaisetkin käyvät hakemassa piristystä ruokavalioonsa. Erikoiskauppoja on edelleen kuten alusta lähtien kadulla toiminut Norin kello ja kulta, Kultaseppä J. Käkelä, Shelbyn urheilumateriaali- ja varusteliike, kuusi parturi-kampaamoa, apteekki ja leipomokahvila.

Vuosikymmenet naistentansseistaan tunnettua legendaarista tanssiravintola Merikoskea ei enää ole, mutta jäljellä on vielä laitakaupungin tunnelmaa tihkuva kuppila Merikulma.

Merikoskenkadun 1960-luvun viiden eri pankkiryhmän konttorit ovat vaihtuneet pitserioiksi. Samalla katukuva on muuttunut ennen kaikkea logistisista syistä Oulun kansainvälisimmäksi.

– Täällä on todella hyvä kattaus. Täältä löytyy todella monenlaisia ruokapaikkoja, etnisiä ja vähemmän etnisiä, sanoo Tuiran asukasyhdistyksen puheenjohtaja Katja Koivukoski.

Turvapaikanhakijoiden ostoskärryralli on nähtävyys

Sosiaalisessa mediassa Oulun Mogadishu Avenue -viittaa onkin soviteltu sekä Merikoskenkadun että lähistöllä sijaitsevan Kalliotien ylle.

Merikoskenkadulla on kolme etnistä ruokakauppaa ja useita maahanmuuttajien pyörittämiä ravintoloita.

Kaikki Lidlin kävijät eivät aina välttämättä muista palauttaa osotoskärryjä takaisin vähän matkan päässä sijaitsevaan Lidliin mistä turvapaikanhakijat kuljettavat kärryillä ruokaa bussipysäkille.Timo Nykyri / Yle

Nykyisin varsinkin vastaanottorahan maksupäivinä Merikoskenkadulla käy melkoinen ostoskärryralli kun turvapaikanhakijat kuskaavat ostoksensa kärryillä kadun pohjoispuolella sijaitsevasta Lidlistä Merikoskenkadun bussipysäkeille. Välillä Merikoskenkadun suojatien yli menee kärryjä parijonossa.

Useimmat uudemmista tulijoista ovat jo oppineet että kärryt on syytä viedä takaisin kauppaan. Pysäkkien läheisyyteen maksupäivinä kertyvistä kärryistä voi kuitenkin päätellä, että aivan kaikki eivät vielä ole asiaa sisäistäneet.

Monikulttuurisuus on luonnollinen osa Tuiraa

Vieressä sijaitseva Tuiran koulu on hienosti peruskorjattu entiseen asuunsa niin että juoma-automaatitkin ovat ihan samanlaiset kuin viisikymmentä vuotta sitten. Merikoskenkadun itäpuolen kerrostalomuurin takana sijainnutta kansakoulun keittolaa pinaattikeittoineen, maksapatoineen ja kesäkeittoineen ei sentään enää ole.

Tämän koulun luokan oppilaista monella luokalle neljännes saattaa olla maahanmuuttajien lapsia. Kuusikymmentäluvulla koko käsitettä ei ollut olemassa.

Isompia ongelmia ei kantaväestön ja tulijoiden välillä vaikuttaisi olevan.

Kyllähän tuossa monenlaista töhertäjää toisinaan kulkee, mutta ei ole vielä mitään pahempaa sattunut. Riitta Nori

– Monikulttuurisuus on hyvin luonnollinen osa Tuiraa. Lapset tottuvat jo koulussa siihen, että luokkakavereista on enemmän kuin yksi muualta tulleita, joiden äidinkieli on eri. Sitä kautta nuoret oppivat hyväksymään erilaisuuden ja osaavat myös olla keskenään. Tällä kaikella on merkittävä suvaitsevaisuuskasvatusmerkitys, tiivistää Koivukoski.

Keskeisin toive kaupunginisien suuntaan puheenjohtajalla on nuorisotilat. Sellaiset Tuirasta hänen mukaansa puuttuvat. Mutta muuten kaikki tuntuu olevan hyvin.

– Tässä on ihana asua jo sen takia että lähes koko Oulun julkinen liikenne kulkee tästä Merikosken läpi. Autoa ei välttämättä tarvitse koska keskustakin on niin lähellä että pyörällä ja jalankin sinne ehtii, toteaa Koivukoski.

Kellokaupassa aika pysähtyy

Riitta Nori muutti vanhempiensa mukana Tuiran Valtatiellä sijainneesta Norin kellosepänliikkeestä silloin vielä Huvilatie -nimen alla kulkeneelle Merikoskenkadulle vuonna 1961. Toisesta pankista irtosi laina liikehuoneiston hankkimiseen Tuiran uudelta paraatipaikalta.

– Katua ei oltu 1960-luvun alussa vielä päällystetty. Autoja oli vähän ja ihmiset kulkivat jalan ja pyörällä. Kummallakin puolella oli useampia ruokakauppoja ja oli Snelmannin rautakauppa. Nyt on sitten tullut näitä maahanmuuttajia ja he ovat perustaneet näitä pitserioita ja muutakin liike-elämää tässä on aivan mukavasti, summaa Nori.

Riitta Nori on työskennellyt Norin kello ja kulta-liikkeessä Merikoskenkadulla jo vuodesta 1961.Timo Sipola / Yle

Hän muistelee Tuiran keskustan alkuaikojen olleen rauhallisempaa aikaa kuin nyt.

– Kyllähän tuossa monenlaista töhertäjää toisinaan kulkee, mutta ei ole vielä mitään pahempaa sattunut, muotoilee Nori.

Liikkeellä itsellään tuntuu menevän ihan mukavasti.

– Meillä on vakituinen asiakaskunta ja aina tulee uusiakin, Nori iloitsee.

Merikoskenkatu on Oulun tärkeimpiä liikenneväyliä

Oulun varsinaisen pääkadun eli nelostien jälkeen liikennemäärät ovat suurimpia nimenomaan täällä, koska valtaosa keskustasta pohjoiseen suuntautuvasta yksityis- ja julkisesta liikenteestä kulkee täällä. Vilkkaimpina päivinä puhutaan yli 30 000 auton vuorokausimääristä.

Vain ns. eteläisen alikulun liikennemäärät yltävät Merikoskenkadun lukuihin. Merikoskenkadulla usein vaihdetaan bussia ja liikennevirrat tuovat asiakkaita myös kauempaa.

Ulkomaalaisia näkyy Merikoskenkadulla nyt enemmän kuin suomalaisia

Asian Market on toinen Merikoskenkadulla sijaitsevista etnisistä kaupoista. Kassalta löytyy yli 20 vuotta Suomessa asunut Ako Latif joka kertoo olevansa kolmas yrittäjä tässä liikkeessä. Paikalla on myös nuorempi myyjäksi esittäytyvä Yonas Ahmad Mohammed. Molemmat kertovat olevansa Irakista.

Asian Marketin kassalta löytyvät Ako Latif ( etulalalla) ja Yonas Ahmad Mohammad pitävät Merikoskenkatua erinomaisena sijaintipaikkana etniselle ruokakaupalle.Timo Sipola / Yle

– Merikoskenkatu on logistisesti hyvä paikka. Tässä on bussipysäkit ja lähellä on Lidl. Sijainti on kaikin tavoin hyvä. Kaikki tietävät tämän paikan ja käyvät näissä kahdessa etnisessä kaupassa, toteaa Ahmad Mohammad.

Valtaosa näiden kauppojen asiakkaista on maahanmuuttajia.

– Enemmän täällä näkyy ulkomaalaisia kuin suomalaisia. Eniten näkyy somalialaisia, irakilaisia ja afganistanilaisia, sanoo Ako Latif.

Lidl hyötyy turvapaikanhakijoista enemmän kuin etniset kaupat

Samat kansallisuudet ovat myös Latifin kaupan pääasiakasryhmiä. Se tarkoittaa muun muassa sitä, että Lidlistä vastaanottorahan jakopäivänä perustarpeensa ostavat näiden kansallisuuksien edustajat käyvät bussipysäkin luona sijaitsevassa pikkukaupassa täydentämässä hankintojaan.

– Sanotaan että jos heillä menee 200 euroa Lidliin niin kymppi jää tänne, naurahtaa Ako.

Lopuksi kysyn miehiltä tuntuuko Oulun urbaanein kadunpätkä kotoiselta?

– En tiedä, sanovat molemmat ja hymyilevät kohteliaasti.

Mitään vastakkainasettelua hekään eivät ole huomanneet. Lähes kolmannes asiakkaista on kantasuomalaisia. Ostavat enimmäkseen maustekastikkeita ja riisiä, joka tulee isommissa pakkauksissa Asian Marketiin Ruotsin kautta.

Sivut