Kansalaisen blogi, Tiina Piippo: Kananlihalla

Kananlihalla

"Tietääköhän kana olevansa kananlihalla", kysyin yhdeltä lapsistani. Sain osakseni hiukan hitaanlaisen katseen. Ja mitäpä se kanaparka sillä tiedolla oikeastaan tekisi. Näin juhannusviikolla huomaan olevani itse kananlihalla. Olin yölläkin, kun hampaat kalisten heräsin, sillä ikkuna oli makkarissamme auki. Vettäkin tuntui satavan kaatamalla. Lisäsin jalkaani villasukat ja vedin täkin alle vilttiä lämmikkeeksi, jotta en olisi niin kananlihalla. Palauduin pikkuhiljaa ihmislihalle, kun yöllinen vilu loppui. Sade ei ole loppunut vieläkään.

Mistä sanonta tulee? Varmaankin siitä, miltä ihmisiho näyttää, kun se muuttuu syystä tai toisesta kananlihan näköiseksi. Nousee nypyille ja näpyille. Ihokarvatkin alkavat harottamaan kananlihasta. Miksi sitten muutumme kananlihaksi? Onhan taas ihmisellä päänvaivaa ja joutoaikaa, kun moiseenkin ajatusketjuun juutun. Toisaalta voin ajatustyötä tehdä huushollatessakin, olla siinä samalla vaikka kuinka kananlihalla, käydä vaikka hanhennahalla. Ei minun tarvitse ajatellessani muuta toimintaa, varsinkaan hyödyllistä sellaista, lopettaa. Sinänsä tärkeä tieto, jopa oivallus tässä kananlihalla ollessa, konetta naputtaessa, villatakissani ja aivojen raksuttaessa.

Kananlihalle saattaa mennä jostakin yllättävästä asiasta, kun on vaikka peloissaan tai kauhuissaan. Olen ollut peloissani ja kauhuissani monia kertoja viime viikkoina tärkeitä puheluita odottaessani ja kirjeitä avatessani. Niihin liittyy vahva tunnelataus. Monta kertaa huomaan siihen liittyvän myös vapinan, ainakin sisäisen sellaisen. Kait se kananlihalla olo muistuttaa monella tapaa vilunvärinää. Ainakin sisäistä, jopa salaista ja näkymätöntä vapinaa. Äkillinen pelkoreaktio ja kauhu voi sen aiheuttaa. Yleensä sitä edeltää jonkin sortin kuohuminen ja kuohuttava kokemus. Toki myös jännittäminen aiheuttaa samoja oireita. 

Minut saa kananlihalle myös kohtelulla, varsinkin hyvällä sellaisella. Varsinkin jos sellainen tulee ihan puskasta, yllättäen. Silloin menen ihan kananlihalle. Suurperheessä ja murkkuja luotsatessa kohteliaisuudet tai kauniit sanat ovat monina päivinä todella harvassa. Joten sellaisen saadessani saatan vilahtaa aivan kananlihalle, kenties epäuskosta ja myönteisestä palautteesta johtuen. Siihen tietenkin liittyy yllätyksellisyys ja odottamattomuus, jolloin moisen kokee. Nahka reagoi. Luen kohtuullisen paljon, kaiken maailman eepoksia. Hyödyllistä, huuhaata, hauskaa ja helppoakin. Joskus lukiessani saatan tehdä jonkin oivalluksen jostakin, tajuta omasta itsestäni ja toiminnastani jotain. Ennen kaikkea, jos kykenee kokemaan ja tajuamaan jotain myönteistä ja uutta. Silloin nahkassa tuntuu ja näkyy kananlihalla olo. Aina se sykäys ja käsky tunnepuolelta menee aivojen kautta nahkaan.

Minut saa kananlihalle myös oikeanlainen kosketus, pelkkä hipaisu tai sisäinen tunne. Ajatuksen voimallakin iho nyppyyntyy. Myös keskittymällä johonkin itselle tärkeään asiaan siinä huomaa menevänsä kananlihalle. Se saattaa toki olla jokin yhteyskin, kun tulee ymmärretyksi, oivalletuksi, hyväksytyksi tai jollakin tapaa valituksi. Minut saa kananlihalle myös lemmikin lempeä hipaisu, elämykset, taide, musiikki, sanoitukset, runot, tuulenvire, muisto, tuoksu tai tunnelataus. Itse asiassa huomaan olevani useinkin, varsinkin jos nyt tarkemmin ajattelen, kananlihalla. Kuljen aistit avoimina, koen ja näen ympärilläni asioita taukoamatta. Toki onhan noita päiviä, ettei niin herkillä käy, mutta jotkin päivät sitten yllättävät itsenikin.

Mutta palataanpas alkuperäiseen ajatukseen, ideaan ja syyhyn kananlihalla olosta, eli kylmyyteen. Toki pian virittelemme reilun kymmenen asteen kesäisessä lämpötilassa, lähes toppavaatteissa grilliimme ihan oikeaa kananlihaa, joten seuraan silmä kovana, aistit herkillä sitäkin lihan muutosta. Kun ärsyke vilahtaa aistieni kautta tajuntaan, saan tasan niitä kuuluisia ja jauhettuja näppyjä. En enää kehtaa kertaakaan edes kirjoittaa mitä, sillä luukutin (ainakin kaksikymmentä kertaa) sen sanan jo tähän mennessä.

Mutta tiedän, että tiedät, mistä puhun. Nyt sitten jäin miettimään, oliko se yöllinen… olo kylmyydestä johtuvaa vai unen aiheuttamaa. Ensi yöksi pukeudun valmiiksi villavaatteisiin ja suljen ikkunan, siinäpäs sitten jännänä odottelen miten käy, tekeekö alitajunta tepposet… Hyvää ja lämmintä keskikesää!

Tiina Piippo

Undefined