Kansalaisen blogi, Tiina Piippo: Perunateatteri

Perunateatteri

Aamulla kuuden pintaan perunoita kuorin, pitkästä aikaa kotona. Ajattelin pyörittäväni perunateatteria. Kuinka mukava oli kolluuttaa altaaseen iso läjä perunoita, laittaa tulille suurin kattila, mikä kaapista löytyy. Keittää lihakeittoa isolle sakille, omalle perheelle. Tavoitteena oli myös ilahduttaa heräävät lapset kotoisasti lihapotuilla. Koin jopa nautintoa, kun sain ottaa aina uuden perunan käsiini pyöriteltäväksi ja taas uuden. Kuoret pois, palasiksi ja kattilaan. Sekaan mausteita, porkkanaa ja paistettua lihaa. Takuuvarmaa ja takuumureaa, peruslihakeittoa, alkukantaista ja yksinkertaista. Kaipasin niin jotain perusturvallista.

Samalla mietin, kuinka paljon perunan käyttö ja perunateatteri on minun aikanani muuttunut. Nyt pitäisi olla perunannoston aika. Huomasin kaipaavani lapsuusajan potunnostoon, kyykkimään tihkusateeseen kumisaappaat jalassa. Kolluuttamaan yksi murainen peruna kerrallaan ämpäriin, toinen ja kolmaskin. Sieltä laatikoihin, perunakellariin ja laariin. Muistelin perunateatterin eri vaiheita, jotka siihen päivään kuuluivat. Todennäköisesti myös talkooväelle tarjottiin välillä kattilallinen perunavoittoista lihakeittoa, jotta jaksaa harrastaa pellolla sateessa perunateatteria.

Perunateatteriin osallistui lapsuudessani iso joukko, sukulaisia, perhettä, naapureita ja myös talkooväkeä. Isälläni oli tapana laittaa ainakin puolet liikaa perunaa kasvamaan, jakaa sitten syksyllä perunoita tarvitseville. Milloin kutsui vähemmistön edustajia, perhekodin asukkaita, suurperheitä, työttömiä tai muuten avun tarpeessa olevia. Sen sai mitä noukki mukaansa viedä, reilu peli. Perunateatteripäivän päätteeksi maistui sauna ja käsissä, reisissä ja selässä tuntui päivän uurastus. Varsinaisen perunannoston jälkeen isä vielä kertaalleen pellon mulisti nurin ja saatiin noukkia lopuksi monta ämpärillistä ihan omalla sakilla.

Välillä sato oli hyvä ja perunat kauniita, pyöreitä, terveitä ja puhtaita. Välillä vaivasi ties mikä rutto tai rupi. Silloin jäi aina harmittamaan huono perunavuosi ja sadon vähyys. Oli jo lapsena ymmärrettävä asia, ettei luonnonvoimia vastaan pysty kapinoimaan. Vaikka kuinka yrittäisi kauniita perunanvarsia kehua, pitää rikkaruohot loitolla ja jaksaa ihastella perunankukkien vaatimatonta kauneutta. Vaikka kuinka yrittäisi parhaansa, saattoi tulla huono perunavuosi. Oli hurjaa, jos omavaraistalouteen jouduttiin perunoita ostamaan, se oli käsin kosketeltava morkkis moisesta.

Lapsuuteeni peruna liittyi saumattomasti. Perunaa syötiin valehtelematta päivittäin, muodossa jos toisessa. Maitopottuja, lihapottuja, kalapottuja, tuppipottuja, perunamuusia, perunavelliä, perunarieskaa, kuoripottuja, uunipottuja, uusia pottuja, perunaa siellä ja perunaa täällä. Jopa niin paljon, että aikuisuudessa on ollut perunakiintiö välillä täynnä. Olen jopa perunaa onnistuneesti vältellyt. Se ei ole vain yksinkertaisesti maistunut ja onhan tuota nykyään vaikka mitä muita vaihtoehtoja, perunankorvikkeita olemassa.

Välillä ihmetyttää tosin, etteivät nykylapset osaa perunoita edes kuoria. Ei kypsänä, saati sitten kuoria raakoja pottuja  keittoa varten. Meidän perheemme bravuuri on lohkoperunat kuorineen uunissa, milloin milläkin mausteilla ja öljyillä. Takuuvarmaa syötävää. Jopa terveelliseksi väittäisin, jos uppopaistettuihin ranskanperunoihin vertaa. Eilen hain pakastepinaattia pakastealtaasta. Siinä huomasin, kuinka moneksi peruna taipuu einespuolellakin. Toisaalta hämmentää, kun muusikin on valmiiksi tehty, sulatusta vaille. Ei sen puoleen itsekin syyllistyn pussimuusien tuunamiseen, vallan mainio lisuke sekin. Viikonloppuna sairaalassa kokkasimme kinkkukiusausta, johon ostin valmiin perunasipulisekoituksen. Onneksi on näitä vaihtoehtoja, jotka jopa oikaisevat ja helpottavat kokkaamista.

Entäpäs pursuavat perunalastuhyllyt, kaikkine lisukkeineen ja oheistuotteineen. Sehän se vasta viidakko onkin. Harvoin niitä hankin, mutta menen ihan paniikkiin, kun en tiedä mitä pitäisi ostaa. Kuuluuko sen maistua, chilille, sipulille, valkosipulille, sourille, creamille vai mille. Kuuluuko perunalastun olla pitkä, pyöreähkö, sydän, ristikko, rengas vai mikä. Vaikuttaako makuun perunan muotokieli. En jaksa edes ajatella. Samalla olen miettinyt onko tämä kaikki perunasirkus tarpeellista, eikö moista tuotekehittelyä ja rahoja voisi johonkin tarpeellisempaan käyttää kuin perunoiden tuunaamiseen roskaruokamarkkinoille, kaikkine lisäaineineen ja rasvoineen. Suppea, taidan olla.

Oulussa kun nyt olemme elelleet sairaalamaailmassa, olemme asioineet lähikaupassa. Tähän sairaalan läheisyyteen on perustettu turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus. Lukuisia kertoja olemme joutilaina seuranneet asiakasvirtoja, jotka muodostuvat usein pääsääntöisesti tuonti-ihmisistä. Yhtenä päivänä jaksoin hämmästellä nuortenmiesten ostoksia. Lähes kaikki ostivat perunalastuja ja limukkaa. Kuuluuko se heidän perusravintoonsa, onko se parasta mitä Suomesta saa, onko se järkevää, vaiko luksusta pitkän matkan jälkeen. Onko heidän kotimaassaan perunavalmisteet millaisia ja missä roolissa. Paljon vilahteli kysymyksiä, jonnin joutaviakin ajatuksia perunoiden ympärillä.

Toki peruna on perusruokaa, halpaakin ja monipuolista. Itse kuitenkin ostan perunat mieluummin multaisina laatikoista tai valmiiksi pussitettuina ja jatkojalostan ne itse. En ihan ensimmäisenä ole itse ostamassa pitkälle jatkojalostettuja ja viriteltyjä perunavalmisteita, joiden kilohinnat hipovat pilviä. Samalla mietin, että eikö näiden tuonti-ihmisten saamalla tuella voisi jotain hyödyllisempääkin ruokaa hankkia, kuin pussillisen perunalastuja. Toki, jokainen käyttäköön rahansa niin kuin parhaaksi näkee ja kokee. Peruna on pyöreä, peruna on soikea, peruna on ruoka ihan oikea... Varsinainen perunasirkus.

Tiina Piippo

Undefined